Viipurin konsistori

Vanhaan Suomeen kuulunut Viipurin luterilainen konsistori perustettiin 29.7.1720. Konsistorin esimiestä kutsuttiin tuomiorovastiksi ja siihen kuului neljä kontrahtirovastikuntaa. Konsistori kuului Pyhän Synodin alaisuuteen vuoteen 1736 ja tämän jälkeen Haminan luterilaisen konsistorin tavoin keisarilliseen venäläiseen oikeuskollegioon vuoteen 1784. Molemmat konsistorit kuuluivat Viipurin käskynhaltijakunnan siviilitribunaaliin 1784–1797, uudelleen oikeuskollegioon 1797–1810 ja tämän jälkeen vieraiden uskontunnustajan ylitirehtööri, ruhtinas Galitzinin alaisuuteen, kunnes ne lakkautettiin keisarillisten käskykirjeiden 6.11.1811, 23.12.1811 ja 7.2.1812 nojalla ja niiden alueet liitettiin Porvoon hiippakuntaan.

Konsistoriin kuuluneista rovastikunnista tuomiorovastikunnan muodosti Viipuri, Koivisto, osa Säkkijärveä ja Virolahtea, Kivennapa, Muolaa sekä Heinjoki, Uusikirkko, Kuolemajärvi ja Antrea. Etelä-Karjalan rovastikunnan Käkisalmi, Pyhäjärvi, Sakkola sekä Metsäpirtti, Rautu, Räisälä, Kaukola ja Valkjärvi. Pohjois-Karjalan pohjoisen rovastikunnan Sortavala, Impilahti, suurin osa Suojärveä, Ruskeala, Leppälahti sekä pieni osa Pälkjärveä ja Jaakkima. Pohjois-Karjalan eteläisen rovastikunnan muodosti suurin osa Uukuniemeä, Parikkala, Kurkijoki ja Hiitola.

Seurakunnat

Antrea, Heinjoki, Hiitola, Impilahti, Jaakkima, Kaukola, Kivennapa, Koivisto, Kuolemajärvi, Kurkijoki, Käkisalmi, Leppälahti, Metsäpirtti, Muolaa, Parikkala, Pyhäjärvi, Rautu, Ruskeala, Räisälä, Sakkola, Sortavala, Suojärvi, Säkkijärvi, Uukuniemi, Uusikirkko, Valkjärvi, Viipuri, Virolahti