top of page
Seurakuntatietokanta_edited_edited.jpg

Search this site

829 tulosta löytyi tyhjällä haulla

  • Kauhava

    Perustettiin Lapuan kappeliksi mahdollisesti jo 1630-luvulla, mutta viimeistään 1643. Sai oman kappalaisen noin 1650. Seurakunnan kirkkoa ryöstettiin isonvihan aikana. Erotettiin Lapuasta itsenäiseksi kirkkoherrakunnaksi keisarin käskykirjeellä 16.5.1859. Ero toteutui vasta 1870 ensimmäisen kirkkoherran astuttua virkaansa. Seurakunnan kirkko tuhoutui täysin palossa joulupäivänä 25.12.1921, jolloin kuitenkin tuhoutui vain kaksi painotuotetta. Kauhavan kunta perustettiin 1867 ja muodostettiin kaupungiksi 1986. Muut nimet Kauhajoki Maakirjakylät Alakylä, Hirvijoki, Kauhava, Ylikylä Naapuriseurakunnat Alahärmä , Kortesjärvi , Lappajärvi , Lapua , Ylihärmä Papisto Kappalaisen virkatalo Skuggila sai myöhemmin nimen Varjola. Virkatalosta keisarin käskykirje 22.7.1872. Uusi palkkausjärjestys 18.3.1892 muutettiin 21.9.1893. Tällöin määrättiin, että kappalaisen virka oli asetettava seurakuntaan, kun kappalaisen virkatalo oli ensin hankittu. Kirkkoherrat 1870–1892 Fredrik Napoleon Ottelin 1894–1920 Edvard Fritjof Bergroth 1936–1938 Eero Vähäpassi, ensin vt. kirkkoherra 1921–1934 Antti Kangas 1938–1943 Samuli Huttunen 1944–1951 Yrjö Eemil Jauhiainen Kappalaiset 1650–1660 Johannes Wallenius, välillä erotettuna 1657 Gabriel Kristofferinpoika Gronovius, vt. kappalainen 1660 Gabriel Kristofferinpoika Gronovius, vt. kappalainen 1661–1686 Sakari Jaakonpoika Julenius 1687–1729 Martti Matinpoika Mullander 1729–1770 Johannes Johannis Enckell , vanhempi 1750–1802 Johannes Enckell , nuorempi, kappalaisen apulainen, kappalainen 1787–1808 Samuel Fredrik Birling , kappalaisen apulainen ja armovuodensaarnaaja 1810–1828 Jacob Åhlgren 1817–1823 Peter Christian Chydenius , kappalaisen apulainen, vt. kappalainen, kappalainen 1831–1841 Peter Christian Chydenius , kappalaisen apulainen, vt. kappalainen, kappalainen 1841–1842 Gustaf Henrik Ingman 1842–1843 Zakris Ulrik Gallenius , vt. kappalainen 1846–1867 Johan Henrik Keckman 1919–1935 Martti Juhana Rantanen, vt. kirkkoherra, kappalainen 1939–1966 Vilho Hautanen Ylimääräiset papit 1804–1805 Jonas Reinhold Granlund , kappalaisen apulainen 1806–1810 Johan Sonck , kappalaisen apulainen 1825–1831 Erik Gustaf Reutervall , kappalaisen apulainen, virka- ja armovuodensaarnaaja 1843 Otto Mauritz Hohenthal , armovuodensaarnaaja 1843–1846 Wilhelm Ingman , armovuodensaarnaaja 1849 Anders Abraham Favorin , kappalaisen apulainen 1867–1870 Joel Lindholm , vt. kappalainen, vt. kirkkoherra 1879–1881 Johannes Granö , kirkkoherran apulainen 1881–1890 Erkki Pesonen , kirkkoherran apulainen 1890 Matti Haataja , kirkkoherran apulainen 1890–1894 Akseli Severi Nurkkinen , kirkkoherran apulainen, vt. kirkkoherra 1892–1895 Simo Oskari Korpela , kirkkoherran apulainen 1899 Aleksander Kulla , kirkkoherran apulainen 1899–1900 Isak Elenius , kirkkoherran apulainen 1900 Johan Engelbert Kallio , kirkkoherran apulainen 1900–1901 Aukusti Alfred Oravala , kirkkoherran apulainen 1908–1915 Juho Vihtori Korpi , vt. kirkkoherra 1916–1919 Sulo Armas Rantanen, kirkkoherran apulainen 1934 Pentti Jouko Herttua, vt. kappalainen 1934–1936 Veikko Valdemar Varila, vt. kirkkoherra 1935 Onni Kalervo Antila, vt. kappalainen 1935–1937 Lauri Johannes Kujanpää, vt. kappalainen 1937–1939 Lauri Olavi Halme, vt. kappalainen 1943–1944 Reino Konrad Tarjamo, välivuodensaarnaaja Arkisto Kauhavan seurakunnan rippikirjat alkavat vuodesta 1667, tilikirjat vuodesta 1697 ja historiakirjat vuodesta 1697. Seurakunnan vanhinta arkistoa säilytetään Kansallisarkisto Vaasassa ja aineistokokonaisuus kattaa vuodet 1564–1943. Kansallisarkisto on digitoinut Kauhavan seurakunnan vanhimmat kirkonkirjat noin 1860-luvulle saakka ja aineisto on vapaasti tutkittavissa Astia-palvelussa. Suomen Sukuhistoriallinen yhdistys (SSHY) on digitoinut seurakunnan nuorempia kirkonkirjoja. Alle 125 vuotta vanhojen aineistojen tutkiminen vaatii kirjautumisen yhdistyksen jäsensivuille. Linkit Kansallisarkisto: Astia Digihakemisto Suomen Sukututkimusseura: HisKi SSHY: Digiarkisto SSHY: Jäsensivut (vaatii kirjautumisen)

  • Kauhajoki

    Alkuaan Ilmajoen emäseurakunnan kappeli, jossa mainitaan olleen kappelitupa jo 1584. Muodostettiin saarnahuonekunnaksi 1625 ja kappeliseurakunnaksi 1627. Seurakunta sai ensimmäisen varsinaisen kirkon 1686. Kuningas antoi kieltävän päätöksen 20.6.1805 hakemukseen kappeliseurakunnan erottamisesta itsenäiseksi kirkkoherrakunnaksi. Erotettiin Ilmajoesta itsenäiseksi kirkkoherrakunnaksi 1858. Ero toteutui kuitenkin vasta 1892 ja ensimmäinen kirkkoherra astui virkaansa 1891. Seurakuntaan kuulunut Alapään rukoushuonekunta perustettiin Aron kylään 1923. Kauhajoen kunta perustettiin 1868. Maakirjakylät Aro, Harja, Hyyppä, Jouppila, Karikka, Kauhajoki, Koivisto, Kokkola, Lahti, Mieto, Nummijärvi, Peltoniemi, Päntäne, Tuiskula, Äystö Naapuriseurakunnat Honkajoki , Isojoki , Jalasjärvi , Karijoki , Karvia , Kurikka , Teuva Papisto Äijälän vanhaan kappalaisen virkataloon liitettiin Enon kruununtila 1690. Kappalaisen virkataloon ostettin Ostomaan tila 27.2.1784. Kirkkoherrat 1891–1927 Gustaf Edvard Lybeck Kappalaiset 1627–1650 Sigfrid Henrici Albilacovius Uskelensis 1652–1665 Eskil Matinpoika Stutaeus 1665–1698 Jacob Sigfridi Haustramnius 1698–1701 Henric Gabrielinpoika Peldan 1701–1708 Mathias Nervander 1709–1766 Henric Jacobi Hideen 1767–1781 Nathanael Warnberg 1783–1803 Anders Törnudd 1804–1811 Abraham Mellenius 1812–1818 Christian Sandbäck 1821–1833 Johan Malin 1835–1838 Nils Henrik Chydenius 1839–1841 Gustaf Adolf Andström 1843–1851 Fredrik Ollonqvist 1855–1864 Samuel Hellgren 1864–1868 Fredrik Napoleon Ottelin 1869–1878 Frans Henrik Hällfors 1878–1887 Karl Oskar Kraft 1887–1891 Gustaf Edvard Lybeck 1893–1920 Karl Eliel Meno Apupapit ja armovuodensaarnaajat 1737–1747 Thomas Rivinus 1751–1767 Nathanael Warnberg 1780–1784 Johan Erenius Ylimääräiset papit 1737–1747 Tuomas Rivinus, kappalaisen apulainen 1751–1767 Nathanael Varnberg, kappalaisen apulainen 1780–1784 Johan Erenius , kappalaisen apulainen, välisaarnaaja 1803–1804 Josef Pahlman, välisaarnaaja 1818–1819 Jakob Ekberg, kappalaisen apulainen, välisaarnaaja 1819–1821 Johan Jakob Richtman , armovuodensaarnaaja 1821–1822 Gustaf Adolf Malin , kappalaisen apulainen, armovuodensaarnaaja 1824–1829 Gustaf Adolf Malin , kappalaisen apulainen, armovuodensaarnaaja 1833– Gustaf Adolf Malin , kappalaisen apulainen, armovuodensaarnaaja 1832–1836 Anders Henrik Gummerus , kappalaisen apulainen, virka- ja välisaarnaaja 1838–1839 Lars Josef Achrén , välisaarnaaja 1839–1844 Karl Magnus Vilskman , kappalaisen apulainen, virka- ja armovuodensaarnaaja 1851 Johan Wilhelm Nyberg, armovuodensaarnaaja 1852–1854 Johan Ernst Lowén , armovuodensaarnaaja 1854–1855 Jakob Cederberg , armovuodensaarnaaja 1863–1864 Edvard Fritjof Reinius , välisaarnaaja 1873–1874 Johan Jakob Westerlund , vt. kappalainen 1874–1875 Johan Fredrik Hellman , kappalaisen apulainen 1884–1887 Gustaf Edvard Lybeck , välisaarnaaja kirkkoherran palkkaeduin 1888–1892 Jaakko Kajanen , välisaarnaaja kirkkoherran palkkaeduin 1892–1893 Karl Eliel Meno , vt. kappalainen Arkisto Kauhajoen seurakunnan rippikirjat alkavat vuodesta 1736, tilikirjat vuodesta 1690 ja historiakirjat vuodesta 1691. Seurakunnan vanhinta arkistoa säilytetään Kansallisarkisto Vaasassa ja aineistokokonaisuus kattaa vuodet 1691–1921. Suomen sodan aikana venäläisen kenraali Usakovin määräyksestä kirkko sekä pappila poltettiin 1.9.1808, jolloin suuri osa seurakunnan arkistoa tuhoutui. Seurakunnan historiakirjojen vuosilta 1691–1749 ja 1776–1799 luultiin hävinneen vuoden 1912 jälkeen, mutta ne löydettiin sittemmin kirkonarkistosta. Kansallisarkisto on digitoinut Kauhajoen seurakunnan vanhimmat kirkonkirjat noin 1850-luvulle saakka ja aineisto on vapaasti tutkittavissa Astia-palvelussa. Suomen Sukuhistoriallinen yhdistys (SSHY) on digitoinut seurakunnan nuorempia kirkonkirjoja. Alle 125 vuotta vanhojen aineistojen tutkiminen vaatii kirjautumisen yhdistyksen jäsensivuille. Linkit Kansallisarkisto: Astia Digihakemisto Suomen Sukututkimusseura: HisKi SSHY: Digiarkisto SSHY: Jäsensivut (vaatii kirjautumisen)

  • Kattila

    Perustettiin kirkkoherrakunnaksi noin 1624. Seurakunnalla oli myöhemmin yhteinen kirkkoherra Saikkolan ja Kaprion seurakuntien kanssa. Seurakuntaan liitettiin Soikkolan seurakunta 1740 ja Novasolkan seurakunta 1834, mutta Venäjän vallankumouksen jälkeen seurakunnat erosivat toisistaan uudelleen 1919. Kattilan puinen kirkko rakennettiin 1759 ja sitä korjattiin 1892. Seurakunnassa oli 1635 jäsentä vuonna 1917 ja se kuului Länsi-Inkerin rovastikuntaan. Naapuriseurakunnat Kaprio , Kosemkina , Moloskovitsa , Soikkola , Novasolkka Arkisto Kattilan-Soikkolan-Novasolkan seurakunnan arkistoa säilytetään Kansallisarkisto Helsingissä ja aineistokokonaisuus sisältää väestörekisteriasiakirjoja vuosilta 1910–1933. Kansallisarkisto on digitoinut Kattilan-Soikkolan-Novasolkanseurakunnan kirkonkirjoja. Yli 100 vuotta vanha aineisto on vapaasti tutkittavissa Astia-palvelussa. 100 vuotta nuoremmat aineistot ovat käytettävissä kaikissa Kansallisarkiston tutkijasaleissa ja niiden käyttäminen edellyttää käyttöluvan hakemista. Linkit Kansallisarkisto: Astia Digihakemisto

  • Kaskinen

    Kaskisten kaupunki perustettiin Närpiön emäseurakunnan alueelle kuninkaan käskykirjeellä 30.7.1785. Pohjanmaan maaherra, kreivi Carl Frölich oli esittänyt tapulikaupungin perustamista Kaskisiin jo 1738 ja 1743 mutta näihin esityksiin ei suostuttu. Eräs kaupungille kuuulunut puinen rakennus sisustettiin kirkoksi 1798. Kirkko varustettiin holvikatolla 1820 ja rakennettiin lopullisesti kirkoksi 1828. Kirkon kanssa samassa rakennuksessa oli myös kaupungin raastupa ja alimmassa kerroksessa saarnaajan huoneisto. Siirrettiin Närpiön kappelina Turun arkkihiippakunnasta kuulumaan perustettuun Porvoon hiippakuntaan uudessa hiippakuntajaossa 14.7.1923. Erotettiin Närpiöstä itsenäiseksi kirkkoherrakunnaksi 1926. Kaskisten kunta perustettiin 1875. Muut nimet Kaskö Naapuriseurakunnat Närpiö Papisto Suomenkielisistä saarnoista seurakunnassa tuomiokapitulin päätös 16.5.1804. Saarnaajan palkasta Keisarillisen senaatin päätös 3.6.1861. Kirkkoherrat 1927–1932 Johan Oskar Österman 1933–1939 Ernst Blomqvist 1939–1940 Hugo Glader 1940–1951 Fingal Finne Kaupunginsaarnaajat 1797–1803 Zakarias Gallenius 1803–1816 Gustaf Erik Ganander 1817–1821 Adolf Engelbrecht Herpman 1822–1846 Carl Cronström 1847–1851 August Venman 1853–1861 Lars Vilhelm Schalin 1862–1867 Jakob Henrik Roos 1868–1870 Karl Edvard Frithjof Bergroth 1871–1877 Esaias Severin Cronström 1888–1892 Karl Eliel Meno 1895–1903 Tobias Palonen 1909–1917 Kaarlo Väinö Sivenius 1918–1926 Einar Villiam Förnes Ylimääräiset papit 1816–1817 Johan Israel Venman , armovuodensaarnaaja 1843–1847 August Venman , saarnaajan sijainen, välisaarnaaja 1851–1853 Lars Vilhelm Schalin , saarnaajan sijainen, välisaarnaaja 1861–1862 Jakob Henrik Roos , välisaarnaaja 1867 Karl Edvard Frithjof Bergroth , välisaarnaaja 1867–1868 Frans Joakim Torckell , välisaarnaaja 1870–1871 Esaias Severin Cronström , vt. saarnaaja 1877–1880 Gideon Lilius , vt. saarnaaja 1880–1888 Karl Fredrik Remahl , vt. saarnaaja 1893–1895 Karl Oskar Ahlström , vt. saarnaaja 1902 Lars Gustaf Viktor Dahlberg , vt. saarnaaja 1903–1909 Kaarlo Väinö Sivenius , vt. saarnaaja Arkisto Kaskisten seurakunnan rippikirjat alkavat vuodesta 1789, tilikirjat vuodesta 1798 ja historiakirjat vuodesta 1855. Seurakunnan vanhinta arkistoa säilytetään Kansallisarkisto Vaasassa ja aineistokokonaisuus kattaa vuodet 1789–1940. Kansallisarkisto on digitoinut Kaskisten seurakunnan vanhimmat kirkonkirjat noin 1860-luvulle saakka ja aineisto on vapaasti tutkittavissa Astia-palvelussa. Suomen Sukuhistoriallinen yhdistys (SSHY) on digitoinut seurakunnan nuorempia kirkonkirjoja. Alle 125 vuotta vanhojen aineistojen tutkiminen vaatii kirjautumisen yhdistyksen jäsensivuille. Linkit Kansallisarkisto: Astia Digihakemisto Suomen Sukututkimusseura: HisKi SSHY: Digiarkisto SSHY: Jäsensivut (vaatii kirjautumisen)

  • Karvia

    Ikaalisten emäseurakunnan Karvian seudun asukkaat anoivat saarnahuonekunnan muodostamista, mutta tuomiokapituli antoi asiassa kieltävän vastauksen 22.8.1699. Perustettiin kappeliksi tuomiokapitulin päätöksellä 4.8.1796. Liitettiin kappelina kuuluvaksi Ikaalisista erotettuun Kankaanpään kirkkoherrakuntaan 1841. Erotettiin Kankaanpäästä itsenäiseksi kirkkoherrakunnaksi 11.12.1891. Karvian kunta perustettiin 1865. Maakirjakylät Kantti, Karvia, Kirkonkylä, Kuivasjärvi, Sara, Sarvela, Suomijärvi, Vuorijärvi, Ämmälä Naapuriseurakunnat Honkajoki , Jalasjärvi , Kankaanpää , Kauhajoki , Parkano Papisto Seurakunta osti Riitasalmen tilan kappalaisen virkataloksi 2.2.1797 ja tila sai virkatalon oikeudet keisarin käskykirjeellä 6.7.1802. Seurakuntalaisten rakennusvelvollisuudesta ja kappalaisen palkasta Keisarillisen senaatin päätös 4.11.1862 ja 25.11.1880. Kirkkoherrat 1905 Jaakko Haapanen 1909– Kustaa Fredrik Vihtinen Kappalaiset 1798–1812 Gustaf Andell 1812–1828 Johan Lindlöf 1828–1835 Berndt Gustaf Hällstén 1835–1852 Anders Gustaf Cajanus 1853–1861 Vilhelm Ingman 1864–1869 Richard Teofil Pontelius 1871–1879 Gustaf Ferdinand Starck , ensin vt. kappalainen 1880–1885 Vilhelm Ingman 1886–1902 Jaakko Haapanen , virka lakkautettiin Ylimääräiset papit 1852–1853 Johan Granqvist , välisaarnaaja 1861–1864 Isak Josef Groundstroem , välisaarnaaja 1885–1886 Georg Julius August Ask , vt. kappalainen 1902–1905 Jaakko Haapanen , vt. kappalainen, vt. kirkkoherra 1905–1909 Juho Oskari Vaismaa , vt. kirkkoherra Arkisto Karvian seurakunnan rippikirjat alkavat vuodesta 1798, tilikirjat vuodesta 1790 ja historiakirjat vuodesta 1793. Seurakunnan vanhinta arkistoa säilytetään Kansallisarkisto Turussa ja aineistokokonaisuus kattaa vuodet 1970–1956. Kansallisarkisto on digitoinut Karvian seurakunnan vanhimmat kirkonkirjat noin 1860-luvulle saakka ja aineisto on vapaasti tutkittavissa Astia-palvelussa. Suomen Sukuhistoriallinen yhdistys (SSHY) on digitoinut seurakunnan nuorempia kirkonkirjoja. Alle 125 vuotta vanhojen aineistojen tutkiminen vaatii kirjautumisen yhdistyksen jäsensivuille. Linkit Kansallisarkisto: Astia Digihakemisto Suomen Sukututkimusseura: HisKi SSHY: Digiarkisto SSHY: Jäsensivut (vaatii kirjautumisen)

  • Karunki

    Karungin alue, joka alkuaan kuului Ruotsin Luulajan hiippakuntaan ja Länsipohjan lääniin, siirrettiin Haminan rauhassa kuuluvaksi Suomen suuriruhtinaskuntaan 1809 ja Turun hiippakuntaan keisarillisella käskykirjeellä 14.11.1809. Suomen puolella oleva osa tuli näin lohkaistuksi Ruotsin puoleisesta Karungin eli Karl Gustafin pitäjästä ja se muodostettiin Alatornion emäseurakunnan kappeliksi keisarillisella käskykirjeellä 22.2.1812. Karungin asukkaat kävivät entisessä kirkossaan Ruotsin puolella 1809–1817, kunnes uusi kirkko oli rakennettu Ulkumäelle 1815–1817. Kirkon rakentamiseen myönnettiin 26 582 ruplaa valtion varoista keisarillisilla käskykirjeillä 25.9.1810 ja 5.3.1812. Erotettiin Alatorniosta itsenäiseksi kirkkoherrakunnaksi keisarillisella käskykirjeellä 21.11.1859. Karungin kunta perustettiin 1859 ja liitettiin Tornion kaupunkiin 1973 . Muut nimet Karungi, Carl Gustafs socken, Karl Gustafin pitäjä Maakirjakylät Aapajoki, Karunki, Korpikylä (Korpi), Kukkola Naapuriseurakunnat Alatornio , Ylitornio Papisto Kirkkoherra sai kruunulta 17 tynnyriä ohria, kuten kappalainen oli saanut aikaisemmin. Kirkkoherran tuli palkata apulainen, jos tuomiokapituli katsoi sen tarpeelliseksi. Kirkkoherrat 1870–1873 Gustaf Adolf Snellman 1874–1894 Johan Robert Castrén 1897–1908 Juho Arvid Sarkkila 1909– Antti Haikola Kappalaiset 1820–1826 Israel Reinhold Petterson 1826–1833 Gustaf Alrik Frosterus 1834–1847 Matias Adolf Kolström 1847–1854 Lars Herman Laurin 1855–1856 August Kranck 1856–1859 Edvard Leonard Levón , ensin vt. kappalainen 1860–1870 Gustaf Adolf Snellman Ylimääräiset papit 1854–1855 August Kranck , välisaarnaaja 1856 Johan Robert Castrén , välisaarnaaja 1857 Frans Fredrik Lönnrot , kappalaisen apulainen 1859–1860 Robert Mellin , välisaarnaaja 1894–1897 Felix Lujanen , vt. kirkkoherra 1908 Kustaa Kylänpää, vt. kirkkoherra 1908 Niilo Hermanni Holmström , vt. kirkkoherra 1908–1909 Frans Jalmari Tela, vt. kirkkoherra Arkisto Karungin seurakunnan rippikirjat alkavat vuodesta 1820, tilikirjat vuodesta 1811 ja historiakirjat vuodesta 1821. Seurakunnan vanhinta arkistoa säilytetään Kansallisarkisto Oulussa ja aineistokokonaisuus kattaa vuodet 1809–1944. Kansallisarkisto on digitoinut Karungin seurakunnan vanhimmat kirkonkirjat noin 1860-luvulle saakka ja aineisto on vapaasti tutkittavissa Astia-palvelussa. Suomen Sukuhistoriallinen yhdistys (SSHY) on digitoinut seurakunnan nuorempia kirkonkirjoja. Alle 125 vuotta vanhojen aineistojen tutkiminen vaatii kirjautumisen yhdistyksen jäsensivuille. Linkit Kansallisarkisto: Astia Digihakemisto Suomen Sukututkimusseura: HisKi SSHY: Digiarkisto SSHY: Jäsensivut (vaatii kirjautumisen)

  • Karuna

    Perustettiin Sauvon emäseurakunnan kappeliksi kun kreivi Arvid Horn oli noin 1681–1685 rakennuttanut kirkon meren rannalle. Erotettiin Sauvosta itsenäiseksi kirkkoherrakunnaksi Keisarillisen senaatin päätöksellä 21.10.1908, jolloin aiempi kappalaisen virka määrättiin lakkautettavaksi. Karunan kunta perustettiin 1869 ja liitettiin Sauvon kuntaan 1969. Maakirjakylät Broddböle, Eistilä (Eistböle), Eikniemi (Eknäs), Kustaali (Gussdahl), Haaniemi (Handby), Halslahti (Isohalslahti), Halsniemi (Vähähalslahti), Hintsholma, Karinkorva, Karunankartano, Kasklahti, Keltteri (Kältarböle), Keltturi, Killelä, Kupiluoto (Koppholm), Kärkkinen, Kärkniemi (Kärknäs), Leisku, Liiri (Liiden), Lämminen (Lämmis), Maalu, Maanila (Mannböle), Metsämäki (Fridjböle), Neitsaari, Nuuttiniemi (Knutsnäs), Orassaari (Orgsaari), Peltola, Pukpyöli (Pukböle), Päisterpää, Raumala (Strömsböle), Ruskola (Ruskulla), Santasaari (Sandö), Savisalo, Sitolahti, Syvälahti (Kråknäs), Sydänmaa (Sydmo), Tapola (Stappåker), Teininki (Steninge), Thorsböle, Tiikarla (Dikarböle), Timari (Timböle), Torikka, Tuomala (Tomasböle), Viikilä (Viksböle), Voilahti (Smörvik), Vähä-Paljo, Ylistaro Naapuriseurakunnat Kemiö , Parainen , Sauvo Papisto Kirkkoherrat 1931–1938 Leo Lauri Leppä 1938–1939 Ilmari Aloys Gabriel Asanti, vt. 1939–1946 Olavi Kaarlo Tarvainen 1946–1951 Veli Johannes Heimonen Kappalaiset 1688–1704 Olaus Ulsingius 1704–1712 Jacob Forsterus 1712–1721 Johannes Thorvest 1722–1733 Johan Gottskalk 1733–1743 Henrik Wallinius 1744–1769 Erik Perander 1775–1795 Karl Lihr 1795–1801 Isak Forselius 1801–1819 Johan Floman 1819–1825 Karl Henrik Strandberg 1825–1829 Klas Johan Tamlander 1830–1841 Adam Viktor Zidbäck 1841–1845 Henrik Vilhelm Possén 1846–1857 August Gabriel Juselius 1861–1870 Herman Pihlman 1870–1892 Frans Otto Mikael Pihl 1893–1905 Anton Vilhelm Sederström 1906–1911 Arttu Akseli Albin Ahonen Apupapit ja armovuodensaarnaajat 1722 Johan Gottskalk 1743–1744 Erik Perander 1770–1775 Karl Lihr 1794– Johan Ängblom Ylimääräiset papit 1829–1830 Samuel Nordgren , vt. kappalainen 1859–1861 Robert Johan Uskelin , vt. kappalainen 1889 Nikolai Blom , vt. kappalainen 1889 Ludvig Grönholm , vt. kappalainen 1892–1893 Väinö Kauno Durchman , vt. kappalainen 1899–1900 Arttu Akseli Albin Ahonen , vt. kappalainen 1905–1906 Emil Frithiof Hippolytus Laurila , vt. kappalainen 1911–1929 Johannes Saxen, vt. kappalainen 1929 Torsten Salminen, vt. kappalainen 1929–1931 Paao Olavi Ekko (Ekholm), vt. kappalainen Arkisto Karunan seurakunnan rippikirjat alkavat vuodesta 1725, tilikirjat vuodesta 1704 ja historiakirjat vuodesta 1704. Seurakunnan vanhinta arkistoa säilytetään Kansallisarkisto Turussa ja aineistokokonaisuus kattaa vuodet 1685–1957. Kansallisarkisto on digitoinut Karunan seurakunnan vanhimmat kirkonkirjat noin 1860-luvulle saakka ja aineisto on vapaasti tutkittavissa Astia-palvelussa. Suomen Sukuhistoriallinen yhdistys (SSHY) on digitoinut seurakunnan nuorempia kirkonkirjoja. Alle 125 vuotta vanhojen aineistojen tutkiminen vaatii kirjautumisen yhdistyksen jäsensivuille. Linkit Kansallisarkisto: Astia Digihakemisto Suomen Sukututkimusseura: HisKi SSHY: Digiarkisto SSHY: Jäsensivut (vaatii kirjautumisen)

  • Karkku

    Mainitaan itsenäisenä kirkkoherrakuntana ja pitäjänä ainakin jo 1303. Karkun vanha kirkko, joka oli Maarian nimikko, tuomittiin kelpaamattomaksi keisarin päätöksellä 8.10.1847. Vanha kirkko kuitenkin uusittiin väliaikaiseksi kirkoksi 1870-luvulla. Seurakuntaan määrättiin yhdistettäväksi Suoniemen kappeli keisarin käskykirjeellä 13.10.1863. Tällöin Karkun ja Suoniemen seurakunnille määrättiin rakennettavaksi yhteinen uusi kivikirkko seurakuntien vanhojen kirkkojen välisen matkan puoliväliin, noin kahdeksan kilometrin päähän kummastakin Kiuralanvirran varrelle keskelle pitäjää. Seurakuntaan kuuluneista Mouhijärvi perustettiin kappeliksi 1592 ja erotettiin itsenäiseksi kirkkoherrakunnaksi 1639. Suoniemi perustettiin kappeliksi 1693 ja määrättiin erotettavaksi 1893. Seurakuntaan lienee alkuaan kuulunut myös Pirkkalan alue. Muut nimet Sastamala, Övre Sastamala Maakirjakylät Aluskylä, Haapaniemi, Haroinen, Heinoo, Hieta, Huida, Hurula, Jassala, Innala, Juurakko, Jyssiä, Järventaka, Karimäki, Karkunkylä, Ketunkylä, Kiurala, Kojola, Koivu, Koski, Kutala, Kärppälä, Lammentaka, Lielahti, Mäenkylä, Mäkipää, Nohkua, Oravula, Palviala, Pappila, Pitkänkaro, Rainio, Raipio, Rikais, Toijala, Tyrisevä, Vihtiälä Naapuriseurakunnat Mouhijärvi , Suoniemi , Tottijärvi , Tyrvää Papisto Seurakunnassa oli pitäjänapulaisia ainakin vuodesta 1686, kunnes virka lakkautettiin keisarin käskykirjeellä 13.10.1863. Kirkkoherrat 1530 Henricus 1553–1557 Sigfridus 1557–1588 Mathias Marthini 1586–1639 Matthias Matthiæ 1641–1660 Henricus Arvidi 1661–1671 Johannes Matthiæ Collinius 1672–1677 Georgius Nicolai Pryss 1678–1707 Henricus Collinus 1707–1740 Johannes Christophori Enckell 1740–1746 Gabriel Wegelius 1750–1775 Georg Hornborg 1776–1793 Anders Asp 1795–1806 Josef Mollin 1808–1817 Gustaf Asp 1836–1843 Anders Johan Hornborg 1846–1858 Johan Henrik Nordlund 1861–1867 Alexander Jakob Gummerus 1870–1886 Herman Gustaf Finckenberg 1888–1893 Anton Emil Vellenius 1896– Karl Emil Bergroth Kappalaiset 1580 Peder Thomæ 1588–1593 Josephus Matthiæ 1621 Abrahamus Matthiæ 1639–1661 Johan Matthiæ Collinius 1661–1671 Henricus Benedicti Fabrinius 1672–1678 Henricus Collinus 1678–1686 Johannes Rajalenius 1687–1692 Henricus Fabrinus 1693–1700 Jacobus Willius 1701–1707 Johan Enckell 1708–1712 Bartholdus Lizelius 1719–1754 Jacob Leistenius, vanhempi 1754–1803 Jacob Leistenius, nuorempi 1804 Jacob Gabriel Leistenius Pitäjänapulaiset 1751–1770 Barthold Kriander 1772–1776 Elias Hornborg 1776–1792 Barthold Rönnbäck 1793–1808 Gustaf Asp 1810–1826 Karl Johan Packalén 1827–1848 Berndt Ferdinand Sneck 1850–1853 Adolf Cedberg 1854–1864 Berndt Gustaf Tauler , virka lakkautettiin 1863 Apupapit ja armovuodensaarnaajat 1687 Henricus Fabrinus 1687–1693 Jacobus Willius 1702 Ericus Orenus 1702–1750 Thomas Kriander 1751–1770 Barthold Kriander 1772–1776 Elias Hornborg 1776–1792 Barthold Rönnbäck 1810–1826 Karl Johan Packalén 1827–1848 Berndt Ferdinand Sneck 1850–1853 Adolf Cedberg 1854–1864 Berndt Gustaf Tauler Ylimääräiset papit 1723–1729 Johan Enckell , papiston apulainen 1729–1740 Gabriel Wegelius , kirkkoherran apulainen 1734–1751 Thomas Kriander , vt. pitäjänapulainen 1743–1770 Barthold Kriander , papiston apulainen 1759–1769 Nils Enckell , apulaispappi 1763–1772 Elias Hornborg , kirkkoherran apulainen 1773–1778 Erik Walliander , kirkkoherran apulainen 1774–1776 Barthold Rönnbäck , kappalaisen apulainen 1782– Johan Kristofer Lundbäck , kappalaisen apulainen 1791–1808 Gustaf Asp , kirkkoherran apulainen, pitäjänapulainen, vt. kirkkoherra 1806–1810 Karl Johan Packalén , kirkkoherran apulainen, välisaarnaaja 1810–1815 Anders Johan Hornborg , kirkkoherran apulainen 1817–1827 Berndt Ferdinand Sneck , kirkkoherran apulainen, kirkkoherran sijainen 1827 Karl Fredrik Abelard von Qvanten , kirkkoherran sijainen 1827–1831 Karl Efraim Lagerspets , pappien apulainen, sijaiskirkkoherra 1834–1836 Alexander Magnus Jungberg , sijaiskirkkoherra 1835–1837 Vilhelm Pomoell , pitäjänapulaisen sijainen 1837–1850 Johan Per Leander , pitäjänapulaisen sijainen 1842–1846 Per Gustaf Ferdinand Hornborg , kirkkoherran apulainen, sijaiskirkkoherra 1846 Lars Gustaf Vilhelm Törnvall , kirkkoherran apulainen 1853–1854 Efraim Adrian Mandellöf , vt. pitäjänapulainen 1867 Frans Josef Vadén , vt. kirkkoherra 1867–1870 Johan Holmberg , vt. kirkkoherra 1886–1888 Hugo Hjalmar Molín , välisaarnaaja 1893–1896 Kaarlo Konstantin Kallio , vt. kirkkoherra Arkisto Karkun seurakunnan rippikirjat alkavat vuodesta 1752, tilikirjat vuodesta 1644 ja historiakirjat vuodesta 1647. Seurakunnan vanhinta arkistoa säilytetään Kansallisarkisto Turussa ja aineistokokonaisuus kattaa vuodet 1564–1934. Kansallisarkisto on digitoinut Karkun seurakunnan vanhimmat kirkonkirjat noin 1860-luvulle saakka ja aineisto on vapaasti tutkittavissa Astia-palvelussa. Suomen Sukuhistoriallinen yhdistys (SSHY) on digitoinut seurakunnan nuorempia kirkonkirjoja. Alle 125 vuotta vanhojen aineistojen tutkiminen vaatii kirjautumisen yhdistyksen jäsensivuille. Linkit Kansallisarkisto: Astia Digihakemisto Suomen Sukututkimusseura: HisKi SSHY: Digiarkisto SSHY: Jäsensivut (vaatii kirjautumisen)

  • Karjalohja

    Muodostettiin kappeliseurakunnaksi Karjaan ja Lohjan emäseurakuntien osista 1531. Kappeliseurakuntana kuului Karjaan seurakuntaan, josta erotettiin itsenäiseksi kirkkoherrakunnaksi 1614. Seurakunnan ilmeisesti järjestyksessään toinen kirkko rakennettiin 1674 ja kolmas 1745, joka kuitenkin myytiin huutokaupalla vanhoine pyhimyskuvineen 1860-luvulla. Seurakunnan pappilan katolla pääsi tuli irti 8.2.1922, mutta palo saatiin tukahdutetuksi. Karjalohjan kunta liitettiin Lohjan kaupunkiin 2013. Seurakuntaan kuulunut Sammatti perustettiin kappeliksi 1591, yhdistettiin emäseurakuntaan 1859 ja perustettiin uudelleen kappeliksi 1871. Sammatti sai oman kappalaisen 1901 ja erotettiin lopulta itsenäiseksi kirkkoherrakunnaksi 1951. Muut nimet Karislojo Maakirjakylät Ahtiala, Härjenvatsa, Ilmoniemi, Immola, Karkalniemi, Kattelus, Kourjoki, Kuusia, Linhamari (Linhammar, Lönnhammar), Lohjantaipale, Pitkälahti (Långvik), Maila, Makkarjoki, Murto, Mustlahti, Nummijärvi (Numjärvi), Pellonkylä, Pipola, Pappila, Puujärvi (Pojärvi), Pyöli (Böhle), Sakkola, Saarenpää, Suurniemi, Särkijärvi, Tallaa (Tallankylä, Tallnäs), Tammisto Naapuriseurakunnat Karjaa , Kisko , Lohja , Pohja , Sammatti , Suomusjärvi Papisto Seurakunnassa oli pitäjänapulaisia vuodesta 1683, kunnes virka lakkautettiin keisarillisella käskykirjeellä 22.12.1859. Tällöin Sammatin kappeli yhdistettiin emäseurakuntaan. Kymmenyksistä keisarin käskykirje 9.12.1864. Kauppias C. J. Tegelstenin koulua varten lahjoittamista 1 000 ruplasta Keisarillisen senaatin määräyksiä 18.1.1856. Kirkkoherrat 1614–1634 Olaus Caspari 1635–1648 Henricus Amundi 1650–1654 Henricus Erici 1656–1690 Johannes Georgius Thauvonius 1690–1695 Jonas Thauvonius 1695–1712 Jeremias Wallenius 1714–1728 Joseph Melartopaeus 1729–1748 Johan Lundberg (Lunderberg) 1749–1763 Gabriel Hartman 1764–1773 Eric Lencqvist 1773–1800 Isak Florin 1801–1825 Isak Florin nuorempi 1828–1835 Daniel Ekvall 1838–1849 Gustaf Adolf Gedda 1853–1861 Fredrik Vilhelm von Pfaler 1862–1869 Gustaf Johansson 1870–1874 Frans Ludvig Ingerman 1878–1905 Berndt Johan Anthoni 1907– Frans Vihtori Leino Kappalaiset 1591– Olaus Caspari 1637 Hindrich Pitäjänapulaiset 1725–1738 Jeremias Ilmenius 1739–1757 Jeremias Heerman 1759–1771 Johan Widell 1772–1786 Johan Laurell 1786–1793 Gabriel Procopæus 1794–1799 Adolf Fredrik Danbom 1801–1809 Anders Stigell 1810–1822 Gabriel Nyman 1822–1827 Johan Gabriel Vahlman 1827–1833 Johan Milbrandt 1833–1838 Adolf Vilhelm Leván 1839–1850 Karl Gustaf Grönqvist Ylimääräiset papit 1746–1748 Isak Lencqvist , vt. kirkkoherra 1748–1753 Henrik Tallquist , kirkkoherran apulainen 1777–1783 Isak Florin , kirkkoherran apulainen, vt. kirkkoherra, armovuodensaarnaaja 1788–1801 Isak Florin , kirkkoherran apulainen, vt. kirkkoherra, armovuodensaarnaaja 1799–1801 Kristian Enqvist , vt. pitäjänapulainen, armovuodensaarnaaja 1805–1810 Gabriel Nyman , kirkkoherran apulainen 1810–1815 Karl Landzert , kirkkoherran apulainen 1817–1820 Matias Voldstedt, kirkkoherran apulainen 1820–1822 Johan Gabriel Vahlman , kirkkoherran apulainen 1822–1825 Gustaf Sjöblad , kirkkoherran apulainen 1834–1836 Johan Cyrenius , papiston apulainen, virka- ja armovuodensaarnaaja 1836–1838 Abraham Johan Axelson , vt. kirkkoherra 1836–1839 Abraham Collin , armovuoden saarnaaja 1850–1853 Adolf Lindman , sijaiskirkkoherra ja vt. pitäjänapulainen 1853–1855 Niilo Konstantin Langel , kirkkoherran apulainen 1853–1858 Erik Ellinen , vt. pitäjänapulainen, kirkkoherran apulainen 1855–1856 Richard Teofil Pontelius , vt. pitäjänapulainen 1856–1860 Gustaf Norrmén , vt. pitäjänapulainen 1860 Johan Emil Telenius , kirkkoherran apulainen 1860–1861 Josef Verner Kjellberg , kirkkoherran apulainen 1860–1862 Johan Fredrik Reinholm , papiston apulainen 1861 Ernst Fredrik Teodor Strandberg , sijaiskirkkoherra 1861–1862 Erik Johan Liljestrand , sijaiskirkkoherra, kirkkoherran apulainen 1869–1870 Johan Peter Silcke , vt. kirkkoherra 1874–1876 Selim Ferdinand Possén , armovuodensaarnaaja 1876–1878 Karl Henrik Lindfors , armovuodensaarnaaja 1904 Niilo Pispala , kirkkoherran apulainen 1904 Kalle Heribert Kahiluoto, vt. kirkkoherra 1905 Uno Ivar Vallenius , kirkkoherran apulainen 1905–1906 Aukusti Mikko Pukkila , kirkkoherran apulainen, vt. kirkkoherra 1906– Otto Edvard Lahtinen , vt. ja armovuodensaarnaaja 1906–1907 Lauri Johannes Laitinen, vt. kirkkoherra Arkisto Karjalohjan seurakunnan rippikirjat alkavat vuodesta 1697, tilikirjat vuodesta 1658 ja historiakirjat vuodesta 1651. Seurakunnan vanhinta arkistoa säilytetään Kansallisarkisto Hämeenlinnassa ja aineistokokonaisuus kattaa vuodet 1688–1863. Kansallisarkisto on digitoinut Karjalohjan seurakunnan vanhimmat kirkonkirjat noin 1860-luvulle saakka ja aineisto on vapaasti tutkittavissa Astia-palvelussa. Suomen Sukuhistoriallinen yhdistys (SSHY) on digitoinut seurakunnan nuorempia kirkonkirjoja. Alle 125 vuotta vanhojen aineistojen tutkiminen vaatii kirjautumisen yhdistyksen jäsensivuille. Linkit Kansallisarkisto: Astia Digihakemisto Suomen Sukututkimusseura: HisKi SSHY: Digiarkisto SSHY: Jäsensivut (vaatii kirjautumisen)

  • Ala-Karjalan rovastikunta

    Savonlinnan hiippakunnan rovastikunta. Seurakunnat Eno , Ilomantsi , Kesälahti , Kiihtelysvaara , Kitee , Tuupovaara , Pälkjärvi , Rääkkylä , Tohmajärvi , Värtsilä Arkisto Ala-Karjalan rovastikunnan arkistoa säilytetään Kansallisarkisto Mikkelissä ja aineistokokonaisuus kattaa vuodet 1773–1802. Tarkempi arkistoluettelo on tutkittavissa Kansallisarkiston Astia-palvelussa. Linkit Kansallisarkisto: Astia Digihakemisto

© Suomen Sukututkimusseura 2026

bottom of page