
Search this site
829 tulosta löytyi tyhjällä haulla
- Kalvola
Mainitaan Hattulan emäseurakunnan kappelina ainakin jo 1494. Seurakunnan ensimmäinen kirkko oli Pyhän Olavin nimikko. Kirkko sijaitsi Keikkalassa, jonka hautausmaalla oli vielä myöhemminkin jäljellä kirkon kivinen sakaristo katoliselta ajalta. Erotettiin Hattulasta itsenäiseksi seurakunnaksi ja pitäjäksi 1660. Kalvolan kunta perustettiin 1867 ja liitettiin Hämeenlinnan kaupunkiin 2009. Maakirjakylät Ahlajärvi, Heinu, Hitumaa, Iittala (Ikala), Kanajärvi, Kankaanpää, Kautio, Keikkala, Kotkajärvi, Kutila, Kutinen (Kuttis), Kuurila, Könnölä, Lahinen, Lintumaa, Niemi (Oikola), Ojanhirsi, Paakkonen, Sauvola, Saviniemi, Sittala, Suontaka, Sääksniemi, Taljala, Tenhola, Unonen Naapuriseurakunnat Akaa , Hattula , Sääksmäki , Tammela , Urjala Papisto Pitäjänapulaisia oli seurakunnassa ainakin vuodesta 1676, kunnes virka lakkautettiin ja kirkkoherran virallinen apulainen asetettiin Keisarillisen senaatin päätöksellä 17.1.1861. Kirkkoherran apulaisen palkasta Keisarillisen senaatin päätös 15.4.1891. Kirkkoherran virkataloon oli yhdistettynä entinen kappalaisen Pisson virkatalo. Pisson talo yritettiin muodostaa myös pitäjänapulaisen virkataloksi, mutta tuomiokapituli antoi hakemukseen epäävän päätöksen 19.3.1684. Kirkkoherrat 1661– Sigfridus Nicolain Kaskas 1672–1682 Carolus Sigfridi Kaskas 1684–1699 Jacob Agricola 1699–1702 Jacobus Sigfridi Kaskas 1702–1708 Gustavus Montanus, sotilaspappi 1709–1729 Gabriel Procopaeus 1729–1736 Petter Bergius 1736–1756 Sigfrid Immenius 1757–1788 Henrik Eerikinpoika Carling 1788–1797 David Johan Elfvengren 1798–1805 Alexander Saurén 1808–1809 Martin Lilius 1811–1827 Gabriel Domander 1828–1839 Benjamin Lilljestrand 1841–1850 Johan Fredrik Vallin 1853–1859 Karl Henrik Fonselius 1859–1901 Vilhelm Adolf Skogström , ensin vt. kirkkoherra 1903–1921 Axel Rudolf Leván 1921–1929 Vilho Vuorela 1930–1949 Emil Laurila Kappalaiset 1574 Jacob 1634–1661 Sigfridus Nicolain Kaskas Pitäjänapulaiset 1676–1708 Thomas Pauli Homan noin 1709–1716 Isak Thalin 1722–1730 Henrik Asp 1730–1737 Gustaf Jylenius 1736–1745 Georg Nääsman 1746–1757 Henrik Eerikinpoika Carling 1758–1765 Jakob Lindsten 1766–1795 Johan Cavander 1797–1824 Anders Mennander 1825–1833 Karl Johan Schæffer 1833–1836 Johan Gustaf Churberg 1837–1843 Gustaf Hackstedt 1844–1849 Edvard Gustaf Hannibal Tallgren 1851–1853 Lars Gustaf Vilhelm Törnvall 1854–1859 Johan Gabriel Vikman , virka lakkautettiin 1861 Ylimääräiset papit 1743–1746 Henrik Eerikinpoika Carling , kirkkoherran apulainen 1785 Johan Jakob Elgfoth , apupappi 1787 David Johansson Cavander , apupappi 1805–1808 Hans Blomlöf , kirkkoherran apulainen, armovuodensaarnaaja 1809–1811 Mikael Hellsten , krikkoherran apulainen, armovuodensaarnaaja 1824–1825 Karl Johan Schæffer , kirkkoherran apulainen 1825–1827 Salomon Albert Hellstedt , kirkkoherran apulainen 1827–1828 Nils Johan Jungberg , armovuodensaarnaaja 1834–1837 Gustaf Hackstedt , kirkkoherran apulainen 1839–1841 Berndt Josef Amnell , välisaarnaaja 1843–1844 Johan Efraim Ahlgren , välisaarnaaja 1844–1846 Vilhelm Pomoell , kirkkoherran sijainen 1846–1851 Lars Gustaf Vilhelm Törnvall , kirkkoherran sijainen, virka– ja armovuodensaarnaaja 1849–1851 Fredrik Rosenqvist , vt. pitäjänapulainen 1851 Anders Oskar Törnudd , armovuodensaarnaaja 1852–1853 Johan Ludvig Favorin , armovuodensaarnaaja 1853–1854 Vilhelm Adolf Skogström , välisaarnaaja 1863 Viktor August Konsin , vt. kirkkoherra 1883–1884 Johan Saladin Ticklén , kirkkoherran apulainen 1884–1886 Vilho Vaurio , kirkkoherran apulainen 1885 Oskar Zakarias Holmström , kirkkoherran apulainen 1886 Emil Filemon Eränen , kirkkoherran apulainen 1886–1887 Frans Evert Richter , kirkkoherran apulainen 1887–1888 Kaarlo Konstantin Kallio , kirkkoherran apulainen 1888–1891 Kaarlo Kustaa Kari , kirkkoherran apulainen 1891–1898 Kustaa Alfred Kunnas , vt. kirkkoherra 1898–1903 Juhani Vilkki , vt. kirkkoherra, armovuodensaarnaaja 1903– Artturi Emil Lehtinen , vt. kirkkoherra 1921 Viljo–Kustaa Kuuliala, vt. kirkkoherra 1948–1951 Paavo T. Aropaltio, apulainen Arkisto Kalvolan seurakunnan rippikirjat alkavat vuodesta 1731, tilikirjat vuodesta 1894 ja historiakirjat vuodesta 1750. Seurakunnan vanhinta arkistoa säilytetään Kansallisarkisto Hämeenlinnassa ja aineistokokonaisuus kattaa vuodet 1731–1971. Punaiset polttivat seurakunnan kirkon sisällissodan aikana 25.4.1918. Palossa tuhoutuivat muun muassa rippikirjat vuosilta 1697–1729, vuosilta historiakirjat 1697–1750 ja tilikirjat vuosilta 1730–1875. Kansallisarkisto on digitoinut Kalvolan seurakunnan vanhimmat kirkonkirjat noin 1860-luvulle saakka ja aineisto on vapaasti tutkittavissa Astia-palvelussa. Suomen Sukuhistoriallinen yhdistys (SSHY) on digitoinut seurakunnan nuorempia kirkonkirjoja. Alle 125 vuotta vanhojen aineistojen tutkiminen vaatii kirjautumisen yhdistyksen jäsensivuille. Linkit Kansallisarkisto: Astia Digihakemisto Suomen Sukututkimusseura: HisKi SSHY: Digiarkisto SSHY: Jäsensivut (vaatii kirjautumisen)
- Kakskerta
Perustettiin Kaarinan emäseurakunnan kappeliksi, kun lupa kirkon rakentamiseen annettiin 30.6.1693. Kappeliseurakunnan perustaminen kuitenkin toteutui vasta, kun papin palkasta ja seurakuntalaisten rakentamisvelvollisuudesta määrättiin keisarin käskykirjeessä 16.10.1852. Tätä ennen seurakunta oli saarnahuonekunta, jolla oli oma saarnaaja vuodesta 1766 lähtien. Maarian emäseurakuntaan kuuluneet Satavan saarelaiset siirrettiin kuuluvaksi Kakskertaan keisarin käskykirjeellä 1.2.1858. Erotettiin Kaarinasta itsenäiseksi kirkkoherrakunnaksi 1904. Kakskerta mainitaan paikkakuntana jo 1416. Kakskerran kunta perustettiin 1936 ja liitettiin Turun kaupunkiin 1968. Maakirjakylät Aatila, Artukka, Brinkala, Harjattula, Hylklahti, Hännälä, Höytis, Iisala, Isoheikkilä, Kaivola, Kalliola, Kierlä, Kingois, Kolli, Kulho, Käikulla, Laajalahti, Lempälä, Monnoinen, Munkäng, Myllykylä, Mäenpää, Naula, Nikkilä, Ollila, Pappila, Pennilä, Peppoinen, Raustvuori, Sampas, Uusikylä Naapuriseurakunnat Kaarina , Kuusisto , Maaria , Parainen Papisto Kappalaisen virkatalosta keisarin käskykirje 29.6.1859 ja kappalaisen palkasta 23.9.1884. Saarnaajat 1766–1769 Henrik Reilin 1769–1772 Jakob Utter 1774–1778 Erik Anstén 1779–1784 Johan Enlund 1785–1808 Henrik Rangelius 1809–1813 Erik Johan Saxén 1814–1825 Matias Blomberg 1827–1833 Johan Fredrik Fleege 1834–1841 Nils Johan Jungberg 1842–1852 Markus Birkman 1856–1857 Otto Mauritz von Essen 1857–1860 Gustaf Ferdinand Mellberg Kappalaiset 1860–1865 Gustaf Ferdinand Mellberg 1866–1871 Otto Emil Erflund 1898–1903 August Edvard Helin , virka lakkautettiin Ylimääräiset papit 1808–1809 Anders Lundén , armovuodensaarnaaja 1833–1834 Nils Johan Jungberg , välisaarnaaja 1841–1842 Markus Birkman , välisaarnaaja 1852–1853 Karl Georg Napoleon Sumelius , armovuodensaarnaaja 1853–1855 Berndt August Paldani , armovuodensaarnaaja 1855–1856 Axel Gabriel Ylander , armovuodensaarnaaja 1871–1884 Johan Lundell , vt. kappalainen 1884–1890 Samuel Brynolf Fredriksson , vt. kappalainen 1890–1891 Pekka Adolf Fogman , vt. kappalainen 1891–1893 Anton Vilhelm Sederström , vt. kappalainen 1893 Juho Pyhälä , vt. kappalainen 1893–1897 Matias Sjöström , vt. kappalainen 1897–1898 David Sirenius , vt. kappalainen 1903–1904 August Edvard Helin , vt. kappalainen 1904 Nils Arthur Malin , vt. kappalainen 1904– August Edvard Helin , vt. kappalainen Arkisto Kakskerran seurakunnan rippikirjat alkavat vuodesta 1737, tilikirjat vuodesta 1769 ja historiakirjat vuodesta 1764. Seurakunnan vanhinta arkistoa säilytetään Kansallisarkisto Turussa ja aineistokokonaisuus kattaa vuodet 1747–1949. Kansallisarkisto on digitoinut Kakskerran seurakunnan vanhimmat kirkonkirjat noin 1870-luvulle saakka ja aineisto on vapaasti tutkittavissa Astia-palvelussa. Suomen Sukuhistoriallinen yhdistys (SSHY) on digitoinut seurakunnan nuorempia kirkonkirjoja. Alle 125 vuotta vanhojen aineistojen tutkiminen vaatii kirjautumisen yhdistyksen jäsensivuille. Linkit Kansallisarkisto: Astia Digihakemisto Suomen Sukututkimusseura: HisKi SSHY: Digiarkisto SSHY: Jäsensivut (vaatii kirjautumisen)
- Kajaani
Kajaanin linna perustettiin kuningas Kaarlen käskykirjeellä 5.5.1607 ja se valmistui 1666. Kajaanin vapaaherrakunta, johon kuuluivat Paltamo, Sotkamo, Kuopio, Iisalmi, Salo ja Pielinen, annettiin läänityksenä kreivi Per Brahelle 1650. Linnan ympärille kasvoi kylä, jolle Brahe antoi kaupunginoikeudet 6.3.1651. Kajaanin ensimmäinen kirkko rakennettiin 1652. Sai vakituisen linnansaarnaajan 1613. Virka muutettiin kirkkoherran viraksi 1651. Kajaani muodostui näin omaksi kirkkoherrakunnakseen ja sitä hoitivat kirkkoherra ja kappalainen ainakin vuosina 1654-1721. Erillinen linnansaarnaaja asetettiin uudelleen ja seurakunta muutettiin luonteeltaan konsistoriaaliseksi kuninkaallisella käskykirjeellä 20.11.1781. Kirkkoherran virka lakkautettiin ja seurakunta liitettiin anneksina Paltamoon kuninkaallisella käskykirjeellä 23.1.1786. Tämän jälkeen seurakuntaa hoiti oma kappalainen. Erotettiin Paltamosta itsenäiseksi kirkkoherrakunnaksi 19.5.1897 Keisarillisen senaatin päätöksellä, jossa myös määrättiin kirkkoherra palkkaaman itselleen apulainen. Ero toteutui jakamattomana Kajaanin maa- ja kaupunkiseurakuntana 1925. Kajaanista liitettiin osia tuolloin perustettuun Vuolijoen kirkkoherrakuntaan. Kajaanin kunta perustettiin 1870 ja maalaiskunta liitettiin Kajaanin kaupunkiin 1977. Isonvihan aikana seurakunnan kirkko ryöstettiin ja poltettiin 13.12.1712. Pitkällisen saarron jälkeen venäläiset hävittivät linnan ja polttivat kaupungin sekä vanhan kreivi Brahen sinne rakennuttaman kirkon. Uuden kirkon rakentamista varten myönnettiin 89 500 markan valtionlaina. Uusi kirkko vihittiin 29.11.1896. Kirkossa oli 31.1.1942 tulipalonalku, joka kuitenkin saatiin tukahdutettua. Muut nimet Kajana Maakirjakylät Jormaskylä, Jormua, Koutaniemi, Kuluntalahti, Lahnasjärvi, Lehtovaara, Linnantaus, Mainua, Murtomäki, Paltaniemi Naapuriseurakunnat Paltamo , Sonkajärvi , Sotkamo Papisto Linnansaarnaajan palkka oli aluksi 30 taalaria hopeassa ja kuusi tynnyriä, jotka vahvistettiin kuninkaallisella käskykirjeellä 10.7.1680. Paltamon kirkkoherralle kaupungin lahjoitusmaasta maksettavista kymmenyksistä annettiin kuninkaallinen käskykirje 23.1786 ja Keisarillisen senaatin päätös 25.10.1820. Kajaanin kappalaisen palkasta annettiin Keisarillisen senaatin päätös 22.11.1867. Äänten lukemisesta papinvaalissa seurakunnassa annettiin keisarillinen käskykirje 20.10.1830. Kappalaisen 50 ruplan vankien hoidosta saamasta palkasta säädettiin keisarillisella käskykirjeellä 16.3.1860. Keisarillinen senaatti antoi 12.4.1894 päätöksen seurakunnasta Paltamon kirkkoherralle maksettavista maksuista. Kirkkoherrat 1655–1679 Jacobus Petri Teudscovius (Tysk) 1680–1704 Johan Antilius (Arctelius) 1705–1713 Gabriel Erici Cajanus 1714–1719 Zacharias Forbus 1721–1727 Anders Hildén 1728–1732 Isak Rothovius 1733–1746 Lars Henrik Backman 1747–1763 Johan Frosterus 1764–1781 Olof Westzynthius 1782–1786 Gabriel Mathias Lescelius Kappalaiset ja pedagogit 1654–1660 Thomas Henrici Uhlander Andreas Samuelis Cajanus –1670 Andreas Antilius –1680 Johannes Antilius –1703 Samuel Petrelius 1707–1721 Andreas Hildén 1721–1786 virka lakkautettuna 1786 Sigfrid Carlenius, vt. kappalainen 1787–1796 Johan Wichman 1796–1807 Simon Johan Castrén 1807–1813 Anders Wichmann 1814–1844 Johan Reinhold Appelgren 1845–1863 Gustaf Fredrik Högman 1865–1877 Frans Napoleon Salonius 1881–1893 Johannes Zakarias Hartman 1894–1925 Johannes Väyrynen Apupapit ja armovuodensaarnaajat 1813–1824 Johan Gustaf Costiander 1817–1822 Carl Saxa 1819– Adolph Forbus 1879–1880 Fredrik Mielonen 1878–1881 Oskar Hjalmar Valdemar Fabritius Linnansaarnaajat –1613 Matthias Johannis 1613– Thomas Nicolai Ylimääräiset papit 1746–1747 Johan Frosterus , vt. kirkkoherra 1780–1781 Petter Junnelius , vt. kirkkoherra 1786–1787 Johan Wichman , vt. kirkkoherra 1810–1814 Johan Reinhold Appelgren , kappalaisen sijainen, välisaarnaaja 1837–1838 Johan Jakob Ingman , kappalaisen apulainen 1839–1841 August Kranck , kappalaisen apulainen 1841–1845 Karl Jakob Keckman , kappalaisen apulainen, välisaarnaaja 1863–1864 Olof Alfred Vallin , välisaarnaaja 1864–1865 Gustaf Leonard Meklin , välisaarnaaja 1875–1878 Fredrik Mielonen , kappalaisen sijainen 1888–1889 Frans Petter Vuornos , kappalaisen apulainen 1893–1894 Kaarlo Aukusti Pohjola , välisaarnaaja Arkisto Kajaanin seurakunnan rippikirjat alkavat vuodesta 1729, tilikirjat vuodesta 1755 ja historiakirjat vuodesta 1757. Seurakunnan vanhinta arkistoa säilytetään Kansallisarkisto Oulussa ja aineistokokonaisuus kattaa vuodet 1729–1900. Kansallisarkisto on digitoinut Kajaanin seurakunnan vanhimmat kirkonkirjat noin 1860-luvulle saakka ja aineisto on vapaasti tutkittavissa Astia-palvelussa. Suomen Sukuhistoriallinen yhdistys (SSHY) on digitoinut seurakunnan nuorempia kirkonkirjoja. Alle 125 vuotta vanhojen aineistojen tutkiminen vaatii kirjautumisen yhdistyksen jäsensivuille. Linkit Kansallisarkisto: Astia Digihakemisto Suomen Sukututkimusseura: HisKi SSHY: Digiarkisto SSHY: Jäsensivut (vaatii kirjautumisen)
- Kajaanin rovastikunta
Kuopion hiippakunnan rovastikunta. Muut nimet Kajana prosteri Seurakunnat Hyrynsalmi , Jormasjärvi , Kajaani , Kuhmo , Paltamo , Puolanka , Ristijärvi , Sotkamo , Suomussalmi , Säräisniemi , Vuolijoki Arkisto Kajaanin rovastikunnan arkistoa säilytetään Kansallisarkisto Oulussa ja aineistokokonaisuus kattaa vuodet 1840–1919. Tarkempi arkistoluettelo on tutkittavissa Kansallisarkiston Astia-palvelussa. Linkit Kansallisarkisto: Astia Digihakemisto
- Kaavi
Perustettiin Liperin emäseurakunnan kappeliksi 1650, jolloin Liperi erotettiin Kiteestä. Ensimmäinen kirkko rakennettiin noin 1660. Erotettiin Liperistä itsenäiseksi kirkkoherrakunnaksi keisarillisella käskykirjeellä 20.5.1803 ja ensimmäinen kirkkoherra astui virkaansa 1805. Kappalaisen virka asetettiin uudelleen Keisarillisen senaatin päätöksellä 5.5.1881. Seurakunnasta siirrettiin osia Liperin kappeliksi siirrettyyn Polvijärven seurakuntaan 1856. Liperin Kuusjärven eli myöhemmin Outokummun kappeliin liitettiin Kaavin Varislahden kylä 1863. Kaavin kylistä muodostettiin Säynäisten kirkkoherrakunta 1917. Tuli tuhosi seurakunnan 1815–1817 rakennetun kolmannen kirkon äitienpäivän vastaisena yönä 1980. Kaavin kunta perustettiin 1875. Maakirjakylät Hauranki, Hirvisaari, Kaavi, Karsikkovaara, Kellolahti, Kortteiskylä, Kotakylä, Koskenala, Leppäranta, Likosaari, Luikonlahti, Maarianvaara, Niinvaara, Retuiskylä, Rikkaranta, Siikajärvi, Sivakkavaara, Syrjänsaari, Säyneiskylä, Tuohisaari, Vehkalahti, Viitaniemi Naapuriseurakunnat Juankoski , Juuka , Muuruvesi , Outokumpu , Polvijärvi , Säyneinen , Tuusniemi Papisto Perustamisen yhteydessä kirkkoherra määrättiin palkkaamaan kaksi apulaista, ellei hän itse jaksa hoitaa virkaansa. Yksi apulainen hänen oli joka tapauksessa palkattava. Papin palkasta tehtiin suostumus, joka vahvistettiin 27.10.1849. Kirkkoherran 6,59 hehtolitran deputaatti viljassa ja 25 markkaa 60 penniä peräytettiin Keisarillisen senaatin päätöksellä 8.11.1892. Kirkkoherrat 1805–1829 Samuel Kiljander 1832–1886 Johan Adolf Ottelin 1888–1919 Johan Gustaf Sipilä 1921–1930 Johannes Sinkkonen 1931–1937 Lennart Heljas 1938–1952 Armo Immanuel Aarnio Kappalaiset 1671–1679 Georgius 1679–1610 Mårten A. Kiljander 1710–1720 Clemens Fabritius 1720–1743 Anders Kiljander 1746–1805 Mårten Kiljander 1887–1906 Emanuel Saurén 1906–1919 August Alfred Simola 1919–1924 Kaarlo Järveläinen 1925–1928 Nike Raila 1928–1930 Lauri Hyvärinen 1932–1934 Frithjof Slöör 1934–1946 Frans Sälekivi 1947–1951 Uuno Lempinen Ylimääräiset papit 1783–1805 Samuel Kiljander , kappalaisen apulainen, vt. kappalainen 1806–1818 Anders Johan Brosell , apulainen, 1811–1813 Arvid Johan Sirelius , kirkkoherran apulainen 1818–1821 Arvid Johan Sirelius , kirkkoherran apulainen 1821–1823 Anders Landgren , kirkkoherran apulainen 1823–1828 Anders Kiljander , kirkkoherran apulainen 1825–1835 Samuel Kiljander , kirkkoherran apulainen, sijaiskirkkoherra 1829–1830 Karl Adolf Höckert , armovuodensaarnaaja 1830 August Vilhelm Krogerus , armovuodensaarnaaja 1830–1832 Georg Magnus Kiljander , armovuodensaarnaaja 1835–1838 August Lorentz Vendell , kirkkoherran apulainen 1838–1843 Gustaf Reinhold Blomqvist , kirkkoherran apulainen 1843–1846 Gustaf Adolf Cajander , kirkkoherran apulainen 1846–1859 Johan Henrik Gustavson , kirkkoherran apulainen 1854–1855 Karl Frtijof Calonius , kirkkoherran apulainen 1857–1864 Adolf Jakob Teodor Skogman , kirkkoherran apulainen 1859–1866 Klas Erik Järnefelt , kirkkoherran apulainen 1866–1868 Fredrik Forsman , kirkkoherran apulainen 1868 Isak Vilhem Krank , kirkkoherran apulainen 1868–1875 Alexander Gustaf Valle , kirkkoherran apulainen 1875 Viktor Johan Gabriel Krogerus , kirkkoherran apulainen 1875–1887 Emmanuel Saurén , kirkkoherran apulainen, vt. kirkkoherra 1882–1885 Karl Gustaf Lundgren , kirkkoherran apulainen 1885–1886 Justus Georg Staudinger , kirkkoherran apulainen 1886–1888 Pekka Huttunen , kirkkoherran apulainen 1889–1897 Frans Petter Vuornos , vt. kappalainen 1897–1900 Sakari Hämäläinen , vt. kappalainen 1900–1901 Emanuel Lamppu , vt. kappalainen 1903–1906 Erkki Juhana Turtiainen , vt. kappalainen 1908–1909 Hille Elias Sipilä, kirkkoherran apulainen Arkisto Kaavin seurakunnan rippikirjat alkavat vuodesta 1741, tilikirjat vuodesta 1720 ja historiakirjat vuodesta 1720. Seurakunnan vanhinta arkistoa säilytetään Kansallisarkisto Joensuussa ja aineistokokonaisuus kattaa vuodet 1720–2010. Kansallisarkisto on digitoinut Kaavin seurakunnan vanhimmat kirkonkirjat noin 1870-luvulle saakka ja aineisto on vapaasti tutkittavissa Astia-palvelussa. Suomen Sukuhistoriallinen yhdistys (SSHY) on digitoinut seurakunnan nuorempia kirkonkirjoja. Alle 125 vuotta vanhojen aineistojen tutkiminen vaatii kirjautumisen yhdistyksen jäsensivuille. Linkit Kansallisarkisto: Astia Digihakemisto Suomen Sukututkimusseura: HisKi SSHY: Digiarkisto SSHY: Jäsensivut (vaatii kirjautumisen)
- Kaarina
Mainitaan itsenäisenä kirkkoherrakuntana ainakin jo 1309. Seurakunta oli Turun tuomiokiron ruotsalaisen seurakunnan anneksina 1616–1812 ja Turun akatemian prebendana 1812–1830. Seurakuntaan kuulunut Kakskerta päätettiin muodostaa kappeliksi jo 1693 mutta tämä toteutui vasta 1858. Kaarinan kunta perustettiin 1869. Muut nimet S:t Karins, Nummis, Nummi Maakirjakylät Alakylä, Alalemo, Auvaisberg, Finnby, Haga, Harittu, Hovirinta, Hulkio, Ilpoinen, Ispoinen, Joensuu, Jullaksen kartano, Järvenkylä, Kairinen, Kaistinen, Kappo, Kausela, Koivula, Koristo, Korsnäs, Krogsby, Kurala, Kuusisto, Kärki, Ladjakoski, Lauste, Lemo, Littoinen, Loukinainen, Maakasto, Mattelmäki, Munkäng, Nummi, Paaskunta, Pappila, Pappinen, Peltola, Poikluoma, Rauvola, Ravattula, Räfnäs, Storby, Uittamo, Vaarniemi, Vanhalinna, Voivala, Vuolahti, Vähäheikkilä, Vättilä, Ylikylä, Ämboda Naapuriseurakunnat Kakskerta , Kuusisto , Lieto , Maaria , Piikkiö , Turku Papisto Kappalaisen palkasta keisarin käskykirje 19.3.1859. Kappalaisen virka lakkautettiin Keisarillisen senaatin päätöksellä 30.5.1893. Kirkkoherrat 1309 Jacobus 1363 Wilken 1549 Henricus 1554 Olaus 1556– Matias Henrici Raukka 1589–1603 Jacobus Erici 1603– Pietari Melartopaeus, Turun tuomiorovasti 1606–1616 Simo Antinpoika 1616–1640 Joakim Matiaanpoika Stutæus 1640–1648 Eskil Olavinpoika Petraeus 1648–1660 Yrjö Alanus 1660–1688 Enevald Svenonius 1688–1694 Jaakko Flacksenius 1694–1698 Pietari Laurbecchius 1698–1705 David Lund 1706–1711 Torsten Ruden 1711–1713 Ingemund Bröms 1722–1724 Gabriel Juslenius 1724–1728 Juhana Haartman 1728–1735 Jonas Fahlenius 1735–1744 Antti Bergius 1745–1746 Juhani Wallenius 1746–1749 Juhana Browallius 1749–1752 Gabriel Lauraeus 1754–1779 Samuel Pryss 1779–1788 Jaakko Gadolin 1789–1812 Kristian Cavander 1815–1830 Erik Gabriel Melartin 1831–1835 Kristian Grönlund 1836–1844 Kristian Blanqvist 1846–1854 Karl Gustaf Mellberg 1854–1862 Fredrik Gabriel Hedberg , ensin vt. kirkkoherra 1863–1870 Daniel Ezekiel Hildeen 1871–1904 Gustaf Ferdinand Mellberg 1913–1935 Konrad Felix Ahlman 1906–1911 Emil Joakim Savolin 1913–1935 Konrad Felix Ahlman 1937–1966 Väinö Johannes Marjanen Kappalaiset 1586–1589 Jacobus Erici 1604 Simo Antinpoika 1617 Olavi 1631–1636 Johannes Eerikinpoika 1641–1645 Lauri Johanneksenpoika 1644–1678 Erkki Sipinpoika Voivalenius 1678–1683 Mikael Styrman 1684–1717 Johannes Gunnelius 1722–1753 Mikael Avellan 1753–1785 Juhani Avellanus 1786–1789 Eerik Walliander 1789–1805 Georg Liljendahl 1807–1831 Kristian Grönlund 1832–1839 Samuel Fredrik Salovius 1842–1843 Gustaf Sevón 1848–1857 Johan Efraim Ahlgren 1857–1858 Elias Malaias Rosengren 1860–1870 Gustaf Dahlberg 1870–1872 Axel Richard Mauritz Creutlein 1873–1876 Lars Gustaf Viktor Dahlberg 1879–1885 Emil Joakim Savolin , virka lakkautettiin 1893 Pitäjänapulaiset 1722–1733 Henrik Anström 1733–1763 Johan Åhlberg 1766–1778 Johan Nummelin 1780–1781 Nils Weckman , virka lakkautettiin Ylimääräiset papit 1746 Gabriel Hartman , vt. kirkkoherra 1746–1750 Henrik Stierna , kirkkoherran apulainen 1753 Anders Achander , kirkkoherran apulainen 1757– Kristian Cavander , vt. kirkkoherra 1758–1759 Karl Moliis , kirkkoherran apulainen 1764– Gustaf Avellan , kirkkoherran apulainen 1771– Gabriel Avellan , kirkkoherran apulainen 1786–1787 Mikael Lunden , papiston apulainen 1788–1791 Gabriel Kristian Gretalén , kirkkoherran apulainen 1790–luvulla Erik Radin , kirkkoherran apulainen 1752–1754 Juhani Avellanus , varapastori 1806–1808 Simeon Lundvall , armovuodensaarnaaja, kirkkoherran apulainen 1811–1812 Kristian Blanqvist , kirkkoherran apulainen 1812–1818 Johan Granroth , kirkkoherran apulainen 1818 Samuel Fredrik Salovius , kirkkoherran apulainen, välisaarnaaja 1819–1821 Matias Jernvall , kirkkoherran apulainen 1821–1832 Samuel Fredrik Salovius , kirkkoherran apulainen, välisaarnaaja 1823–1824 Anders Gustaf Gonander , kappalaisen apulainen 1828–1832 Johan Gustaf Churberg , kappalaisen apulainen 1832–1836 Johan Vilhelm Elmgren , kirkkoherran apulainen, välisaarnaaja 1839–1842 Johan Fredrik Vallin , virka– ja armovuodensaarnaaja 1842 Adolf Fredrik Langel , kirkkoherran apulainen 1844 Mats Johan Hydén , sijaiskirkkoherra 1842–1846 Karl Gustaf Mauritz Grönlund , kirkkoherran apulainen, armovuodensaarnaaja 1847–1848 Karl Elis Roos , välisaarnaaja 1850–1860 Edvard Axel Gabriel Rindell , välisaarnaaja 1872–1873 Anders Liljefors , vt. kappalainen 1877 Karl Alfred Ludvig Tallqvist , vt. kappalainen 1877–1879 Karl Adolf Appelberg , vt. kappalainen 1885–1888 Emil Alfred Söderman , vt. kappalainen 1888–1889 Johan Edvard Granqvist , vt. kappalainen 1895 Severi Gabriel Kalke , kirkkoherran apulainen 1897 Severi Gabriel Kalke , kirkkoherran apulainen 1898–1906 Frans Edvard Vare , vt. kappalainen, vt. kirkkoherra, kirkkoherran apulainen 1907 Justinus Hauvonen , vt. kirkkoherra 1911–1912 Johannes Kaukovaara , vt. kirkkoherra 1912–1913 Hjalmar Alve, vt. kirkkoherra 1932–1933 Väinö J. Marjanen, kirkkoherran apulainen 1933–1934 P. O. G. Vaalas, kirkkoherran apulainen 1934–1935 T. Viitasaari, kirkkoherran apulainen 1936 A. Tukiainen, kirkkoherran apulainen 1935–1936 A. Nenye, vt. kirkkoherra Arkisto Kaarinan seurakunnan rippikirjat alkavat vuodesta 1691, tilikirjat vuodesta 1844 ja historiakirjat vuodesta 1682. Seurakunnan vanhinta arkistoa säilytetään Kansallisarkisto Turussa ja aineistokokonaisuus kattaa vuodet 1593–1949. Kansallisarkisto on digitoinut Kaarinan seurakunnan vanhimmat kirkonkirjat noin 1870-luvulle saakka ja aineisto on vapaasti tutkittavissa Astia-palvelussa. Suomen Sukuhistoriallinen yhdistys (SSHY) on digitoinut seurakunnan nuorempia kirkonkirjoja. Alle 125 vuotta vanhojen aineistojen tutkiminen vaatii kirjautumisen yhdistyksen jäsensivuille. Linkit Kansallisarkisto: Astia Digihakemisto Suomen Sukututkimusseura: HisKi SSHY: Digiarkisto SSHY: Jäsensivut (vaatii kirjautumisen)
- Kaarasjoki
Alkuaan Koutokeinon emäseurakunnan anneksi, joka siirrettiin yhdessä Koutokeinon kanssa kuulumaan Ryssänmarkan (Kistrand) emäseurakuntaan 1813. Muodostettiin uudelleen Koutokeinon anneksiseurakunnaksi 1851. Erotettiin Koutokeinosta itsenäiseksi kirkkoherrakunnaksi kuninkaallisella päätöksellä 8.10.1872 ja seurakunta aloitti toimintansa 1.5.1873. Beivasgiedden kappelille annettiin vihkimislupa kuninkaallisella päätöksellä 30.9.1913. Kappelin rakentamiselle Valjokholmiin annettiin lupa 5.6.1931. Muut nimet Kárášjohka, Karasjok Kylät Levajoki, Päiväskenttä Naapuriseurakunnat Teno , Porsanki, Utsjoki Arkisto Kaarasjoen seurakunnan ministeriaalikirjat (ministerialbok) alkavat vuodesta 1907. Vanhempia tietoja löytyy Koutokeinon (Vadsø) ja Ryssänmarkan (Kistrand) seurakunnan kirkonkirjoista vuodesta 1723 alkaen. Seurakunnan arkistoa säilytetään Tromssan valtionarkistossa (Statsarkivet i Tromsø). Linkit Arkivverket: Digitalarkivet
- Jääski
Jääsken kihlakunta mainitaan Pähkinäsaaren rauhassa 1323. Seurakunta lienee perustettu 1300-luvulla ja oma kirkkoherra mainitaan 1415. Kirkkoherra vietiin vankeuteen 1592 sen jälkeen, kun venäläiset olivat pahoin ryöstäneet pitäjää. Seurakunnan Pyhän Pietarin nimikkokirkko sijaitsi aluksi Vuoksen läntisellä rannalla pari kilometriä ylempänä myöhempää paikkaa, jonne kirkko siirrettiin 1612. Seurakunta oli Viipurin kymnaasin teologian lehtorin anneksina 1668–1672. Uusi kirkko rakennettiin 1693, jolloin sen kerrotaan olleen järjestyksessään seurakunnan neljäs kirkko. Uudenkaupungin rauhassa 1723 pitäjän pohjoinen puoli ja kirkko jäivät Ruotsin puolelle, ja seurakunta kuului Haminan konsistoriin vuodesta 1743. Kirkkoa ryöstettiin ja pappila poltettiin 1.3.1742. Uusi kirkko rakennettiin 1844 ja kirkko vihittiin käyttöön 1846. Jääsken kunta perustettiin 1869. Seurakunnasta on aikoinaan erotettu itsenäisiksi kirkkoherrakunniksi Antrea, Ruokolahti ja Rautjärvi. Joutsenon uuteen emäseurakuntaan liitettiin osia Ruokolahdesta 1639. Seurakuntaan kuulunut Kirvun kappeli erotettiin itsenäiseksi kirkkoherrakunnaksi 1858. Seurakunnasta liitettiin osia perustettuun Nuijamaan kirkkoherrakuntaan 1903. Osa Jääsken kunnasta luovutettiin kokonaisuudessaan Neuvostoliitolle 19.9.1944 solmitun välirauhansopimuksen mukaan ja loput alueet liitettiin Imatran, Joutsenon ja Ruokolahden kuntiin 1946. Jääsken seurakunta lakkautettiin ja kaikkien luovutettujen alueiden seurakuntien toiminta päättyi 31.12.1949. Tämän jälkeen näiden siirtoseurakuntien luterilaiset jäsenet kirjattiin asuinpaikkakuntansa seurakunnan kirkonkirjoihin. Vuoden 1945 maanhankintalain mukaisen sijoitussuunnitelman mukaan Jääsken luovutettujen kylien asukkaat sijoitettiin Anjalaan, Kuusankoskelle ja Elimäelle. Muut nimet Haikola, Jääskis, Pyhän Pietarin kirkko, St: Peters kyrka, S:t Petri Maakirjakylät Ahola, Ahtiala, Ahvola, Eevala, Einola, Haikola, Hallikkala, Hirlammi, Hyppölä, Hämälä, Ihalempiälä, Jakola, Jakovalta, Järvenkylä, Kamajauhola, Kaplahala, Kasila, Kemppilä, Kiljolanmaa, Kirkonkylä, Kiurula, Kokkola, Kostiala, Kuurmanpohja, Kyyrölä, Kärniemi, Kärkkälä, Kärättilä, Laitila, Laukkala, Littula, Lokkarila (Klockarila), Lottola, Myllylä, Niemi, Näträmälä, Oravala, Pajarila, Patjaala, Pelkola, Penttilä (Bengtilä), Pieppola, Puujalkala, Päähkälälä, Ranssila (Franzila), Riikola, Rikkola, Rossila, Rouhiala, Räikkölä, Seppälä, Soperonmaa, Suikkala, Sunila, Teppanala, Tollola, Velkula, Vetelälä, Virola Naapuriseurakunnat Antrea , Ihantala , Imatra , Joutseno , Kirvu , Nuijamaa , Rautjärvi , Ruokolahti , Viipurin maaseurakunta Papisto Sunilan tila annettiin kirkkoherran virkatalon prebendaksi 19.7.1620. Pappila sai 1/2 jo aiemmin pappilaan kuulunutta veromaata Haikolan kylästä kuninkaan kirjeellä 12.4.1627. Kirkon siirryttyä kahdeksan virstaa alemmaksi pappilan paikkaa, Kostialan säterinomistaja antoi kirkolle maakaistaleen, jossa sittemmin kirkko, hautausmaa ja pappila sijaitsivat. Pappilan päärakennuksen kerrotaan olleen aikoinaan yksi Suomen komeimmista pappilarakennuksista. Kappalainen sai verovapauden eräälle lähellä kirkkoa sijainneelle tilalle 24.7.1651. Kappalainen oli jo 15 vuotta aiemmin ottanut saman, silloin autiona olleen tilan viljelykseen. Suikkalan virkataloon kuului 1/2 Salakan autiomaata. Kirkkoherran palkasta sääti kuninkaan käskykirje 12.7.1569, että se oli oleva 30 markkaa, yksi lästi rukiita ja yksi lästi maltaita. Vuonna 1572 palkka oli 119 markkaa, kaksi lästiä rukiita ja kaksi lästiä maltaita. Seuraavana vuonna palkka jaettiin siten, että Ruokolahden kirkkoherra sai siitä puolet. Papiston palkasta varhaisempina aikoina on merkitty, että se maksettiin vanhan tavan mukaan ja hallitseva senaatti vahvisti käytännön 25.9.1769. Papiston palkasta annettiin päätöksiä 22.7.1870 ja 8.9.1871. Papinvirkojen avoinaiseksi julkistamisesta ehdollisesti keisarillinen käskykirje 26.11.1866. Kirkkoherrat 1415 Jonis –1511 Peder 1538– Knut –1550 Thomas 1551–1561 Martinus Henrici 1562–1568 Nicolaus Petri Posse 1569–1597 Andreas Andreae Korhonius 1598–1602 Matthias Petri 1602–1611 Canutus Nicolai 1612–1634 Bartholdus Andreae Kettunius 1634–1650 Johannes Thomae Lacmannus 1652–1667 Kristiern Olai Winter 1672–1673 Andreas Henrici Heinricus 1675–1678 Marcus Georgii Helsingius 1679 Bartholdus Johannis Lacmannus 1680–1705 Paulus Matthiae Heintzius 1705–1712 Ernst Gestrinius 1714–1723 Gustaf Orraeus 1725–1742 Thomas Punderus 1745–1753 Peter Warell 1755–1762 Michael Gustavi Lilius 1763–1787 Esaias Polack 1788–1802 Gustaf Michaelis Lilius 1803–1840 Fabian Bergstein 1842–1865 Alexander Joakim Tesche 1866–1881 Karl Gustaf Dahlgren 1882–1883 Karl Gustaf Vivolin 1886–1903 Gustaf Adolf Holmström 1905–1906 Gustaf Elis Bergroth 1909–1940 Antti Lappalainen 1941–1943 Mauno Ilmari Kuusi, vt. 1943–1948 Juho Silvennoinen Kappalaiset 1560 Nils Andrea Thomae Kettunius –1612 Bartholdus Andreae Kettunis 1613–1614 Petrus Nicolai 1624–1634 Johannes Thomae 1635–1666 Magnus Bartholdi Kettunis 1667–1692 Magnus Alopaeus 1693–1694 Erik Kekonius 1694–1710 Gustaf Orraeus 1722–1743 Johan Ahlqvist 1746–1790 Matthias Ahlqvist 1791–1797 Karl Fredrik Kuhlhelm 1798–1803 Karl Rein 1805–1825 Mikael Vilhelm Lilius 1828–1843 Gustaf Fredrik Melart 1844–1853 Johan Adolf Aurén 1856–1865 Klas Gustaf Beyrath 1866–1886 David Sirelius 1889–1890 Paavo Poutiainen 1891–1902 Sakari Kontio 1905–1921 Juho Koskinen 1922–1940 Antti Jalmari Pulkkinen Apupapit –1744 C. J. Winter , ylimääräinen apulaispappi 1744–1746 Matthias Ahlqvist , virka- ja armovuoden saarnaaja 1753–1759 H. Laviander , kirkkoherran apulainen 1761 A. J. Ithimaeus , kirkkoherran apulainen 1772–1773 A. J. Ithimaeus , kirkkoherran apulainen 1770–1780 Johan Ahlqvist , kappalaisen apulainen 1781–1791 Karl Fredrik Kuhlhelm , kappalaisen apulainen 1782–1789 S. G. (S. W.) Löfberg , kirkkoherran apulainen, armovuoden saarnaaja 1800–1805 Mikael Vilhelm Lilius, kirkkoheran apulainen, armovuoden saarnaaja 1803–1809 Gustaf Lilius, kappalaisen apulainen, kirkkoherran apulainen 1809–1821 Anders Gjös , kirkkoherran apulainen 1824–1825 Jonatan Gestrin , kirkkoherran apulainen 1825 Fredrik Vilhelm Europaeus, virkavuoden saarnaaja 1825 Axel Abraham Johnsson , virkavuoden saarnaaja 1825–1828 Gabriel Österberg , virkavuoden saarnaaja 1826–1829 Johan Adolf Aurén , kirkkoherran apulainen 1829 Petter Johan Fredrik Brofeldt , kirkkoherran apulainen 1829–1834 Berndt Magnus Ziliacus , kirkkoherran apulainen 1834 Karl Alfred Nystén , kirkkoherran apulainen 1834–1837 Karl Fredrik Kockström , kirkkoherran apulainen 1837–1840 Albert Sarén , kirkkoherran apulainen 1840 Karl Johan Cederblad , kirkkoherran apulainen 1840–1844 Anders Vinter , välisaarnaaja, kirkkoherran apulainen 1843–1846 Vilhelm Ludvig Lundán , kirkkoherran apulainen 1846–1848 Gregorius Monell , kirkkoherran apulainen 1848–1863 Alexander Fernberg , kirkkoherran apulainen 1853–1855 Frans Karl Otto Vilhelm Vinter , virka- ja armovuoden saarnaaja 1855–1856 Anders Rosberg , armovuoden saarnaaja 1863–1866 Ulrik Siegberg , kirkkoherran apulainen, sijaiskirkkoherra 1879 Jaakko Haniel Päivärinta , kappalaisen apulainen 1881–1885 Johan Auvinen , vt. kirkkoherra, vt. kappalainen 1882–1883 Frans Viktor Hollming , kirkkoherran apulainen 1883–1885 Gustaf Elis Bergroth , vt. kirkkoherra, vt. kappalainen 1885–1886 Adolf Hakkarainen , vt. kappalainen, vt. kirkkoherra 1885 Johannes Smolander , vt. kappalainen 1885–1886 Herman Miettinen , vt. kappalainen 1886–1887 Johan Friman , vt. kappalainen 1887–1889 Oskar Herman Bergström , vt. kappalainen 1890 Paavo Pitkänen , vt. kappalainen 1890–1891 Ernst Gustaf Sundén , vt. kappalainen 1892 Knut Fabian Holmberg , kirkkoherran apulainen 1893–1894 Niilo Vitikainen , kirkkoherran apulainen 1895–1897 Taavi Inkeroinen , kirkkoherran apulainen 1897 Karl Mikael Mellberg , kirkkoherran apulainen 1897–1899 Johan Hotinen , kirkkoherran apulainen 1900–1901 Erlan Pispala , kirkkoherran apulainen 1901 Kaarlo Teodor Nikolai Hulkkonen , papiston apulainen 1901–1905 Paavo Iikka Paunu , kirkkoherran apulainen, vt. kappalainen, vt. kirkkoherra 1902–1905 Emil Nyholm , vs. kappalainen, armovuodensaarnaaja 1906–1909 Yrjö Juhani Hofström , vt. kirkkoherra, armovuodensaarnaaja 1923–1926 Yrjö Hirvonen 1933–1936 Jaakko Keppo 1936–1938 Veli Heimonen 1938–1940 Ilmar Kettunen Arkisto Jääsken seurakunnan rippikirjat alkavat vuodesta 1692, tilikirjat vuodesta 1728 ja historiakirjat vuodesta 1682. Seurakunnan vanhinta arkistoa säilytetään Kansallisarkisto Mikkelissä ja aineistokokonaisuus kattaa vuodet 1681–1986. Seurakunnan rippikirjoja tutkiessa on hyvä huomata, että 1800-luvun puolivälistä lähtien kirjoissa oli käytäntönä jaotella Jääsken kylät kahteen ryhmään sen mukaan, sijaitsiko kylä seurakuntaa halkonen Vuoksen itä- vai länsipuolella. Kirkkoherra Ernst Gestrinin mainitaan vieneen isonvihan aikana kirkonkirjat Ruotsiin. Seurakunnan lakkauttamisen jälkeen sen arkisto siirrettiin evankelis-luterilaisen kirkon keskushallinnon alaiseen Lakkautettujen seurakuntien keskusarkistoon (LSKA), jossa asiakirjoihin tehtiin merkintöjä vuoteen 1990. LSKA liitettiin Mikkelin maakunta-arkistoon 1990. Kansallisarkisto on digitoinut Jääsken seurakunnan kaikki kirkonkirjat. Yli 100 vuotta vanha aineisto on vapaasti tutkittavissa Astia-palvelussa. 100 vuotta nuoremmat aineistot ovat käytettävissä kaikissa Kansallisarkiston tutkijasaleissa ja niiden käyttäminen edellyttää käyttöluvan hakemista. Linkit Kansallisarkisto: Astia Digihakemisto Suomen Sukututkimusseura: HisKi Kansallisarkisto: Katiha SSHY: Digiarkisto SSHY: Jäsensivut (vaatii kirjautumisen)
- Järvisaari
Mainitaan itsenäisenä seurakuntana viimeistään 1640. Yhdistettiin Markkovan seurakunnan kanssa yhdeksi seurakunnaksi 1831. Yhdistetyn seurakunnan pappila sijaitsi Markkovan kylässä, jonne rakennettiin uusi Pyhän Johanneksen kirkko 1845. Maakirjakylät Järvi, Kanttila, Kelkkula, Metsäpirtti, Muja, Piilova, Pitkäjärvi, Savota, Seulola, Siikala, Staarostina Naapuriseurakunnat Inkere , Liissilä , Keltto , Markkova
- Mäntsälä
Perustettiin Porvoon emäseurakunnan kappeliksi Mäntsälän saatua oman kirkon 1585. Ensimmäinen kappalainen mainitaan virassaan 1587. Muodostettiin Porvoon, Hollolan, Janakkalan ja Tuusulan kylistä itsenäiseksi kirkkoherrakunnaksi 1616. Kirkkoja rakennettiin seurakuntaan 1585, 1616, 1746 ja 1775. Muut nimet Mentso Maakirjakylät Hautjärvi, Hermanonkimaa, Hirvihaara, Kaukalampi, Kirkonkylä, Levanto, Maitoinen, Nikinoja, Numminen, Ohkola, Olkinen, Sääksjärvi, Saari, Sälinkää, Soukkio, Sulkava Naapuriseurakunnat Askola , Hausjärvi , Hyvinkää , Järvenpää , Kärkölä , Orimattila , Pornainen , Pukkila , Sipoo , Tuusula Papisto Papiston palkasta tehtiin tutkimus 21.2.1729 ja Keisarillisen senaatin päätös 20.12.1851. Kirkkoherran virkatalosta myytiin 8 526 hirttä Keisarillisen senaatin päätöksellä 13.9.1867 ja noin 20 000 markan kauppahinnasta puolet tuli säilytettäväksi virkatalon pääomana ja toinen puoli kuului kirkollle. Virkataloon kuului rovasti Abaraham Ehnroosin lahjoittama 1/5 manttaalin Puotilan mensaalitila noin kolmen virstan päässä virkatalosta, jonka vuosittainen kylvö oli kolme tynnyriä rukiita. Rovasti Ehnroosin lahjoittama pääoma oli tuomiokapitulin hoidettavana ja se käytettiin kansakoulun hyväksi. Kirkkoherrat 1616–1641 Zacharias Thomæ Mäntsälensis 1640–1651 Petrus Michaelis 1653–1660 Henricus Jacobi Stichaeus 1663–1689 Jacobus Magni Insulanus 1689–1705 Johan Stichaeus 1705–1730 Erik Broserus 1732–1739 Georg Fortelius 1741–1749 Johan Elg 1750–1776 Anders Molander 1778–1805 Isak Wallenius 1808–1825 Anders Johan Asp 1828–1863 Abraham Ehnroos 1865–1902 Karl Edvard Aspelund 1904–1916 Bengt Adolf Broms 1916–1936 Kustaa Hallio 1938–1954 Vilho Vuorela Kappalaiset 1587– Henricus Magni 1687–1689 Johan Stichaeus 1688–1691 Axel Insulanus 1691–1715 Jakob Insulanus 1715–1721 Claudius Broserus 1722–1734 Gunnar Almén (Almenius) 1734–1776 Jakob Insulanus 1777–1790 Jakob Ferrin 1791–1808 Anders Johan Asp 1808–1825 Henrik Lindberg 1829–1831 Henrik Johan von Pfaler 1831–1841 Erik Niklander 1843–1860 Anders Nord 1861–1880 Johan Didrik Lönnroth 1885–1891 Emil Ferdinand Murén 1893–1918 Viktor August Nyberg 1920–1955 Anshelm Valdemar Mikkonen Ylimääräiset papit 1805–1808 Henrik Lindberg , kirkkoherran apulainen, armovuodensaarnaaja 1825 Peter Hanén , kappalaisen sijainen 1825–1828 Anders Gustaf Sevén , kirkkoherran apulainen 1825–1829 Aron Fredrik Broms , virka- ja armovuodensaarnaaja 1841–1843 Erik Saurén , välisaarnaaja 1843 Gustaf Bernhard Mortimer Forstén , kirkkoherran apulainen 1845–1846 Alexander Teodor Sundberg , kirkkoherran apulainen 1847–1849 Albert Boman , kirkkoherran apulainen 1852 Adolf Ture Schulman , kirkkoherran apulainen 1853 Albert August Lindbohm , kirkkoherran apulainen 1853–1854 Karl Johan Gyllenbögel , kirkkoherran apulainen 1854–1865 Matias Fredrik Kotilainen , kirkkoherran apulainen, sijaiskirkkoherra 1860–1861 Johan Didrik Lönnroth , vt. kappalainen 1881–1883 Emil Ferdinand Murén , vt. kappalainen 1883–1884 Karl Oskar Silfvenius , vt. kappalainen 1885 Natanael Borg , vt. kappalainen 1889–1893 August Alfred Murén , vt. kappalainen 1892–1896 Anders Kristofer Kuhlman , vt. kappalainen 1896–1901 Konstantin Anshelm Virtanen , vt. kirkkoherra 1901–1904 Johan Emanuel Tuomala , vt. kirkkoherra 1917–1918 Anshelm Valdemar Mikkonen, vt. kappalainen, armovuodensaarnaaja 1918–1919 Anshelm Valdemar Mikkonen, vt. kappalainen Arkisto Mäntsälän seurakunnan rippikirjat alkavat vuodesta 1734, tilikirjat vuodesta 1751 ja historiakirjat vuodesta 1671. Seurakunnan vanhinta arkistoa säilytetään Kansallisarkisto Hämeenlinnassa ja aineistokokonaisuus kattaa vuodet 1616–1884. Varkaat murtautuivat seurakunnan arkistohuoneeseen 1870-luvulla, jolloin muutamia asiakirjoja hävisi. Kansallisarkisto on digitoinut Mäntsälän seurakunnan vanhimmat kirkonkirjat noin 1860-luvulle saakka ja aineisto on vapaasti tutkittavissa Astia-palvelussa. Suomen Sukuhistoriallinen yhdistys (SSHY) on digitoinut seurakunnan nuorempia kirkonkirjoja. Alle 125 vuotta vanhojen aineistojen tutkiminen vaatii kirjautumisen yhdistyksen jäsensivuille. Linkit Kansallisarkisto: Astia Digihakemisto Suomen Sukututkimusseura: HisKi SSHY: Digiarkisto SSHY: Jäsensivut (vaatii kirjautumisen)






