
Search this site
829 tulosta löytyi tyhjällä haulla
- Karttula
Perustettiin Kuopion emäseurakunnan kappeliksi Karttulan asukkaiden saatua Kuopion piispankäräjillä luvan rakentaa itselleen kirkon 1764. Erotettiin Kuopiosta tuomiokapitulin päätöksillä 2.10.1769 ja 8.11.1769. Kappelin alueesta määrättiin keisarillisella käskykirjeellä 8.9.1830. Erotettiin itsenäiseksi kirkkoherrakunnaksi käskykirjeellä 6.10.1862, jolloin se määrättiin kirkkoherran ja pitäjänapulaisen hoidettavaksi. Uusi kirkko vihittiin 4.11.1888. Kirkon paloi perustuksiaan myöten pitkänäperjantaina 2.4.1920. Uuden kirkon paikan valinnan johdosta seurakunta jakautui kolmeen osaan 1925; Karttulaan, Tervoon ja kirkosta eronneeseen Karttulan vapaaseurakuntaan. Karttulan kunta perustettiin 1873 ja liitettiin Kuopion kaupunkiin 2011. Maakirjakylät Airaksela, Haapamäki, Hautalahti, Humalanniemi, Joutsensalmi, Juurikkaniemi, Karttula, Keihästaival, Kemppaanmäki, Knuutila, Koivujärvi, Koivulahti, Koskenkylä (Koskenpäiväranta), Kuivaniemi, Kuttasalo, Lieteenmäki, Lyytikkälä, Punnonmäki, Riittalampi, Riuttala, Salinmaa, Sammakontaus, Soinlahti (Soinlaks), Tallus, Utrianlahti, Vaarumäki, Valkiaistaival, Vehmasmäki, Viitataival Naapuriseurakunnat Keitele , Kuopio , Kuopion kaupunki, Maaninka , Pielavesi , Rautalampi , Suonenjoki , Vesanto Papisto Papin palkasta tuomiokapitulin päätös 25.4.1798, kuninkaan päätös 16.4.1800 sekä Keisarillisen senaatin päätökset 2.6.1829, 25.4.1842 ja 26.4.1860. Suostumus papin palkasta vahvistettiin 30.6.1867. Kirkkoherrat 1885–1897 Karl Emil Aejmelæus , ensin vt. kirkkoherra 1900–1931 Eero Hyvärinen 1933–1941 Arvi Isakki Simojoki (Simelius) 1942–1948 Erkki Albert Talasniemi 1949–1953 Martti Aukusti Sinko (Grekula) Kappalaiset 1770–1783 Mathias Landanus 1784–1791 Alexander Invenius 1792–1794 Carl Gustaf Wialen 1797–1804 Karl Gustaf Mollerus 1809–1815 Pehr Joachim Zitting 1809–1859 Johan Meklin 1863–1867 Werner Johan Majander , virka lakkautettiin Pitäjänapulaiset 1870–1872 Johan Teodor Dahlström 1872–1885 Karl Emil Aejmelaeus 1887–1899 Martin Edvard Snellman 1900–1925 Johan Leopold Elovaara (Eriksson) Ylimääräiset papit 1803–1808 Karl Löfgren , kappalaisen sijainen, vt. kappalainen 1808–1809 Karl Gustaf Melartin , välisaarnaaja 1809–1812 Jakob Abraham Hoffrén , kappalaisen apulainen 1813–1814 Klas Anders Lindblad , kappalaisen apulainen 1814–1818 Arvid Johan Sirelius , armovuodensaarnaaja 1835–1836 Johan Kristian Agander , kappalaisen apulainen 1841–1860 Gustaf Borg , kappalaisen apulainen 1848–1863 Gustaf Leonard Meklin , kappalaisen apulainen, vt. kappalainen 1865–1867 Adolf Jakob Teodor Skogman , kappalaisen apulainen 1867–1868 Oskar Alfred Voldemar Aurén , armovuodensaarnaaja 1883 Anders Heikkinen , kirkkoherran apulainen 1886–1887 Martin Edvard Snellman , vt. pitäjänapulainen 1894–1895 Henrik Niiranen , kirkkoherran apulainen 1895 Johan Valfrid Ståhlhammar , kirkkoherran apulainen 1895–1896 Karl Konstantin Aalto , kirkkoherran apulainen 1896–1900 Otto Pitkänen , kirkkoheran apulainen, vt. kirkkoherra 1899 Antti Haikola , vt. pitäjänapulainen 1901–1902 Jooseppi Lescelius , kirkkoherran apulainen Kirkonarkisto Karttulan seurakunnan rippikirjat alkavat vuodesta 1794, tilikirjat vuodesta 1762 ja historiakirjat vuodesta 1770. Seurakunnan vanhinta arkistoa säilytetään Kansallisarkisto Joensuussa ja aineistokokonaisuus kattaa vuodet 1759–1989. Seurakunnan vt. kappalaisen Carl Löfgrenin vaimo Helena Gustava Colliander pakeni Pielavedelle Suomen sodan aikana 1808–1809. Tällöin myös kaikki kirkon paperit siirrettiin muualle, suurin osa otettiin rouvan mukaan pakoretkelle. Osa kirkonarkistosta hävisi paon aikana. Kansallisarkisto on digitoinut Karttulan seurakunnan vanhimmat kirkonkirjat noin 1860-luvulle saakka ja aineisto on vapaasti tutkittavissa Astia-palvelussa. Suomen Sukuhistoriallinen yhdistys (SSHY) on digitoinut seurakunnan nuorempia kirkonkirjoja. Alle 125 vuotta vanhojen aineistojen tutkiminen vaatii kirjautumisen yhdistyksen jäsensivuille. Linkit Kansallisarkisto: Astia Digihakemisto Suomen Sukututkimusseura: HisKi SSHY: Digiarkisto SSHY: Jäsensivut (vaatii kirjautumisen)
- Kuopion kaupunki
Kuopion kaupunki perustettiin 1776 ja se sai privilegionsa 1782, jonka jälkeen muodostettiin Kuopion jakamaton maa- ja kaupunkiseurakunta. Kaupunkiseurakunta sai oman kappalaisensa 1783. Kuopion jakamaton seurakunta jaettiin kolmeen osaan 1899; Kuopion kaupunkiseurakunnaksi, Kuopion maaseurakunnaksi ja Vehmersalmen seurakunnaksi, joista ensiksi mainittu toteutui 1917. Kaupunkiseurakunta muodostettiin Kuopion tuomiokirkkoseurakunnaksi 1939. Kuopion maalaiskunnasta liitettiin esikaupunkialueita kaupunkiin 1942 ja lopulta koko maalaiskunta liitettiin kaupunkiin 1969, lukuunottamatta Siilinjärveen liitettyjä Kehvoa, Väänälänrantaa ja Kehvonsaloa. Maaseurakunnasta tuli Kuopion Kallaveden seurakunta, josta muodostettiin myöhemmin yksi Kuopion seurakuntayhtymän seurakunnista. Muut nimet Kuopio domkyrkoförsamling, Kuopio stadsförsamling, Kuopion kaupunkiseurakunta, Kuopion tuomiokirkkoseurakunta Maakirjakylät Enonlahti, Hakkarala, Harjula, Haminanlahti, Hiltulanlahti, Hirvilahti, Hirvimäki, Horsmastenlahti, Julkula, Juonianlahti, Jynkkä, Jänissalo, Jännevirta, Kaislastenlahti, Kasurila, Kehvo, Koivusaari, Kolmisoppi, Kotasalmi, Kurkiharju, Lamperila, Leväis, Litmaniemi, Lohilahti, Miettilä, Muuruvesi, Niemisjärvi, Niinimäki, Niuvanniemi, Pappila, Pellesmäki, Pelonniemi, Pieksä, Puijo, Putroniemi, Puutosmäki, Puutossalmi, Riistavesi, Rissala, Ritisenlahti, Ritoniemi, Roikansaari, Rytky, Ryönä, Räimä, Räsälä, Savilahti, Savisaari, Sotkaniemi, Toivala, Vaajasalo, Vehmasmäki, Vehmersalmi, Vuorisalo, Väänälänranta Naapuriseurakunnat Karttula , Kuopio , Leppävirta , Maaninka , Siilinjärvi , Suonenjoki , Tuusniemi , Vehmersalmi , Riistavesi Papisto Kaupungin kappalaisen palkasta kirkonkokouksen päätös 5.9.1810 sekä keisarillisen senaatin päätökset 19.8.1823 ja 9.6.1849. Kaupungin osuudesta kirkkoherran vaalissa ja rakennusvelvollisuudesta keisarillinen käskykirje 6.12.1828. Kaupungin osuudesta Julkulan virkataloon käskykirje 17.2.1803 ja kirkkoherran taloon keisarillisen senaatin päätös 29.1.1818. Kirkkoherrat 1922–1927 Vilhelmi Alarik Malmivaara (Malmberg) 1928–1933 Juho Kustaa Saarento Ylimääräiset papit 1922–1924 Juho Einari Ylämäki, vt. kirkkoherra 1922 Vilhelmi Alarik Malmivaara (Malmberg) 1927 Vilho Gabriel Pesonen Arkisto Kuopion kaupunkiseurakunnan rippikirjat alkavat vuodesta 1780 ja historiakirjat vuodesta 1805. Seurakunnan vanhinta arkistoa säilytetään Kansallisarkisto Joensuussa ja aineistokokonaisuus kattaa vuodet 1780–1971. Kuopion maa- ja kaupunkiseurakunnalla oli yhteinen talous, hallinto ja kirkonkirjat vuoden 1899 seurakuntajakoon saakka. Kansallisarkisto on digitoinut Kuopion kaupunkiseurakunnan vanhimmat kirkonkirjat noin 1870-luvulle saakka ja aineisto on vapaasti tutkittavissa Astia-palvelussa. Suomen Sukuhistoriallinen yhdistys (SSHY) on digitoinut seurakunnan nuorempia kirkonkirjoja. Alle 125 vuotta vanhojen aineistojen tutkiminen vaatii kirjautumisen yhdistyksen jäsensivuille. Linkit Kansallisarkisto: Astia Digihakemisto Suomen Sukututkimusseura: HisKi SSHY: Digiarkisto SSHY: Jäsensivut (vaatii kirjautumisen)
- Kuopion hiippakunta
Perustettiin Suomen neljänneksi hiippakunnaksi keisarillisella kirjeellä 6.3.1850 ja asetus astui voimaan 1.8.1851. Hiippakunta käsitti aluksi tuomiorovastikunnan, Ylä-Karjalan, Ala-Karjalan, Raahen, Kalajoen, Oulun, Kajaanin ja Lapin rovastikunnat. Keisarillisella kirjeellä 8.10.1895 määrätyn uuden hiippakuntajaon astuttua voimaan supistettiin hiippakuntaa kuitenkin siten, että se käsitti Kuopion läänistä Iisalmen, Kuopion ja Rautalammin kihlakunnat, jotka muodostivat tuomiorovastikunnan, sekä kaikki Oulun läänin rovastikunnat 1.1.1897. Kuopion hiippakunnan piispanistuin ja tuomiokapituli määrättiin keisarillisella julistuksella 22.2.1898 siirrettäväksi Oulun kaupunkiin alkaen 1.6.1900. Hiippakunnan nimi muutettiin Oulun hiippakunnaksi 17.6.1923. Oulun hiippakuntaan määrättiin uudessa hiippakuntajaossa 14.7.1923 kuulumaan kaikki aiemmin Kuopion hiippakuntaan kuuluneet seurakunnat. Muut nimet Kuopio stift, Oulun hiippakunta, Uleåborgs stift Rovastikunnat Kuopion tuomiorovastikunta , Kajaanin rovastikunta , Kalajoen rovastikunta , Kemin rovastikunta , Lapin rovastikunta , Oulun rovastikunta , Raahen rovastikunta Papisto Piispan palkaksi määrättiin 625 tynnyriä eli 1 030,5 hehtolitraa viljaa, puoleksi rukiita ja puoleksi ohria, jotka kuljetuspalkkoineen maksettiin kuukausittain rahassa edellisen vuoden keskiverohinnan mukaan Kuopion läänin rahastosta. Piispalle maksettiin virkatalon puuttuessa korvaukseksi 500 hopearuplaa eli 2 000 markkaa vuodessa valtion varoista sekä asunto Kuopion kaupungissa. Piispan palkasta ja korvauksista keisarilliset käskykirjeet 18.3.1850, 13.12.1850 ja 16.3.1860. Tuomiokapitulin asessorit saivat vuotuista palkkaa 3 000 markkaa, jonka lisäksi ne asessorit, jotka muuttivat muualta, saivat 1000 markkaa sekä muuuttoavuksi 500 markkaa virkaan tullessa ja 500 markkaa siitä lähtien keisarillisella käskykirjeellä 25.7.1883. Tuomiokapitulin sihteerien palkka oli 3000 markkaa ja 500 markkaa hyyryrahaa keisarillisella asetuksella 12.5.1870 sekä 500 markkaa korotusta viisi ja kymmenen vuotta palveltuaan keisarillisella käskykirjeellä 23.9.1896. Tuomiokapitulin notaarien palkka oli 2000 markkaa ja palkkio 500 markkaa keisarillisella käskykirjeellä 25.11.1885. Lisäksi sihteerit ja notaarit saivat lunastuksen asiakirjoista, ja se heistä, jonka tuomiokapituli määräsi rahastoja hoitamaan, jonkin hoito-osan hänen hallussaan olleista varoista. Tuomiokirkolla ei ollut omaa taloudenhoitajaa. Piispat 1851–1884 Robert Valentin Frosterus 1885–1897 Gustaf Johansson 1897–1899 Otto Immanuel Colliander 1900–1936 Juho Rudolf Koskimies (Forsman) Arkisto Kuopion eli Oulun hiippakunnan tuomiokapitulin arkistoa säilytetään Kansallisarkisto Oulussa ja aineistokokonaisuus kattaa vuodet 1851–1997. Tarkempi arkistoluettelo on tutkittavissa Kansallisarkiston Astia-palvelussa. Linkit Kansallisarkisto: Astia Digihakemisto
- Kuolemajärvi
Alkuaan Uudenkirkon emäseurakunnan kappeli, joka mainitaan Hatjalahden nimellä 1619 ja jossa oli oma kappalainen ainakin 1684. Seurakunnan kirkko oli Pyhän Katariinan nimikko ja nimi mainitaan vielä vuonna 1759 rakennetullakin kirkolla. Uudenkirkon kirkkoherra velvoitettiin palkkaamaan apulainen Kuolemajärvelle keisarin käskykirjeellä 16.1.1847. Erotettiin Uudestakirkosta itsenäiseksi kirkkoherrakunnaksi keisarin käskykirjeellä 19.1.1863, jolloin määrättiin kirkkoherran ja tämän palkkaaman apulaisen hoidettavaksi. Koiviston Näykkilän kylä liitettiin Kuolemajärveen Keisarillisen senaatin päätöksellä 24.5.1895. Kuolemajärven kunta perustettiin 1871. Kuolemajärven kunta luovutettiin kokonaisuudessaan Neuvostoliitolle 19.9.1944 solmitun välirauhansopimuksen mukaan ja kunnan toiminta loppui vuoden 1948 kuluessa Suomen eduskunnan säätämän lain mukaisesti (Suomen asetuskokoelma 486/1948). Kuolemajärven seurakunta lakkautettiin ja kaikkien luovutettujen alueiden seurakuntien toiminta päättyi 31.12.1949. Tämän jälkeen näiden siirtoseurakuntien luterilaiset jäsenet kirjattiin asuinpaikkakuntansa seurakunnan kirkonkirjoihin. Vuoden 1945 maanhankintalain mukaisen sijoitussuunnitelman mukaan Kuolemajärven asukkaat sijoitettiin Askaisiin, Taivassaloon, Kustaviin, Velkualle, Rymättylään, Kakskertaan, Vahtoon, Paattisille, Auraan, Tarvasjoelle, Maariaan, Raisioon, Ruskoon, Maskuun, Naantaliin, Lemulle, Nousiaisiin ja Mietoisiin. Muut nimet Hatialahti, Hatialaks, Hatjalahti, Pyhä Katariina, S:t Katarina Maakirjakylät Akkala, Hatjalahti, Huumola, Inkilä, Järvenpää (Träskända), Karjalainen, Kaukjärvi, Kipinola, Kolkkola, Kuolemajärvi, Laasola, Muurila, Näykki, Pentikkälä (Bengtikelä), Pihkola, Pinoniemi, Seivästö, Summa, Taatila, Työppölä, Yläkirjola Naapuriseurakunnat Heinjoki , Johannes , Koivisto , Muolaa , Uusikirkko , Viipurin maaseurakunta Papisto Kirkkoherrat 1864–1877 Niklas Emanuel Tengén 1878–1880 Gustaf Adolf Sivenius 1883–1897 Oskar Vilhelm Vilskman 1899–1908 Martin Edvard Snellman 1911–1914 Heikki Hukkanen 1918–1930 Kaarlo Reetrikki Sorri , nimitettiin virkaan 1916 1932–1949 Erkki Julius Valentin Gummerus Kappalaiset 1684–1728 Henrik Elimaeus 1732–1737 Anders Wasenius 1741–1751 Gustaf Palander 1753–1763 Johan Herlin –1769 Michael Blomgren 1769–1783 Jakob Forssman 1784–1792 Kristian Hornborg 1792–1793 Jakob Molin 1794–1797 Isaak Emanuel Europaeus 1798–1806 Jonas Corpaeus 1807–1817 Fredrik Grenqvist 1819–1823 Georg Alexander Örn 1823–1834 Peter Adolf Vahlberg 1836–1846 Anders Henrik Hornborg 1846–1853 Alexander Benedikt Zilliacus 1853–1864 Niklas Emanuel Tengén Viralliset apulaiset 1918–1926 Kaarle Adolf Viika (Wikman) 1926 Julius Utriainen 1926–1928 Otto Akseli Myyryläinen 1928–1929 Akseli Elomaa 1932 Arvi Kujala 1934 Oiva Kojo 1935–1936 Kaarlo Ilmari Teppo 1936–1938 Olavi Airas 1938–1945 Toivo Roivas Ylimääräiset papit 1806–1807 Fredrik Grenqvist, vt. kappalainen 1817 Georg Alexander Örn , vt. kappalainen 1817–1819 Peter David Starck , vt. kappalainen 1834–1836 David Brummer , vt. kappalainen 1877–1878 Ernst Robert Harlin , vt. kirkkoherra 1880–1881 Johan Emil Lindegren , vt. kirkkoherra 1881–1883 Matias Takala , vt. kirkkoherra 1897–1899 Heikki Hukkanen , vt. kirkkoherra 1908–1911 Karl Eliel Mela (Malmberg ), vt. kirkkoherra ja armovuodensaarnaaja 1909 Anshelm Pärnänen, vt. kirkkoherra, armovuodensaarnaaja 1918– Kaarlo August Piironen, vt. kirkkoherra Arkisto Kuolemajärven seurakunnan rippikirjat alkavat vuodesta 1769, tilikirjat vuodesta 1773 ja historiakirjat vuodesta 1752. Seurakunnan vanhinta arkistoa säilytetään Kansallisarkisto Mikkelissä ja aineistokokonaisuus kattaa vuodet 1752–1989. Seurakunnan pappila syttyi tuleen 14.6.1905, mutta palo saatiin tuolloin sammutetuksi. Sen sijaan pappila paloi poroksi 23.3.1908, jolloin kirkkoherra Martin Edvard Snellman kuoli sydänhalvaukseen mutta kirkonarkisto pelastui suurelta osin. Seurakunnan kirkkoherranviraston myöhemmin antaman ilmoituksen mukaan pappilan vuoden 1908 palossa tuhoutuivat rippikirjat vuosilta 1752-1768, inventaariluettelo, konspeteja syntyneistä ja muista, kaikki sisään tulleet muuttokirjat, kaikki kuulutukset, kuusi painettua kirjaa sekä muun muassa hopeinen öylättirasia, tinainen rippikalkki sekä vanhan kansliapöydän mukana palanut vanha kynttiläkruunu. Seurakunnan lakkauttamisen jälkeen sen arkisto siirrettiin evankelis-luterilaisen kirkon keskushallinnon alaiseen Lakkautettujen seurakuntien keskusarkistoon (LSKA), jossa asiakirjoihin tehtiin merkintöjä vuoteen 1990. LSKA liitettiin Mikkelin maakunta-arkistoon 1990. Kansallisarkisto on digitoinut Kuolemajärven seurakunnan kaikki kirkonkirjat. Yli 100 vuotta vanha aineisto on vapaasti tutkittavissa Astia-palvelussa. 100 vuotta nuoremmat aineistot ovat käytettävissä kaikissa Kansallisarkiston tutkijasaleissa ja niiden käyttäminen edellyttää käyttöluvan hakemista. Linkit Kansallisarkisto: Astia Digihakemisto Suomen Sukututkimusseura: HisKi SSHY: Digiarkisto SSHY: Jäsensivut (vaatii kirjautumisen)
- Kuokkala
Kivennavan Kuokkalan ja Haapalan kylät määrättiin erotettavaksi Kivennavasta itsenäiseksi Kuokkalan luterilaiseksi kirkkoherrakunnaksi Keisarillisen senaatin päätöksellä 21.5.1913. Seurakunta määrättiin kirkkoherran yksin hoidettavaksi. Seurakunnan hautausmaaksi määrättiin Haapalan kylän Tulokkaan tilasta ostettu maakappale, joka oli hyväksytty mainittujen kylien hautausmaaksi Keisarillisen senaatin päätöksellä 7.10.1910. Haapalan kylään kuulunut Pullisen kulmakunta erotettiin Kuokkalasta ja liitettiin kuulumaan Terijoen seurakuntaan Keisarillisen senaatin päätöksellä 23.3.1915. Keisarillisen senaatin vuoden 1913 päätöstä ei kuitenkaan pantu toimeen ja päätös peruttiin 27.9.1923. Naapuriseurakunnat Kivennapa
- Kulosaari
Brändön eli Kulosaaren huvilakaupunki erotettiin Helsingin pitäjästä itsenäiseksi kirkkoherrakunnaksi kirkollis- ja opetusministeriön päätöksellä 10.5.1919. Kirkko rakennettiin arkkitehti Bertel Jungin suunnitelmien mukaan ja se valmistui 1935. Siirrettiin kuulumaan perustettuun Porvoon hiippakuntaan uudessa hiippakuntajaossa 14.7.1923. Kulosaaren kunta perustettiin Uudenmaan maaherran päätöksellä 10.6.1921 ja liitettiin Helsingin kaupunkiin 1946. Muut nimet Brändö Maakirjakylät Brändö (Kulosaari) Naapuriseurakunnat Helsinki , Helsingin pitäjä Papisto Seurakunnan perustamisen yhteydessä kirkkoherralle määrättiin suoritettavan palkkana 5 000 markkaa ja vuokrarahoja 2 500 markkaa. Palkka koottiin siten, että jokainen seurakunnan 16 vuotta täyttänyt mies suoritti 2 markkaa ja nainen 1 markan. Ylimääräiset papit 1921 Rafael Gideon Gyllenberg, vt. kirkkoherra 1937– Werner Wirén
- Kumlinge
Erotettiin Sundin emäseurakunnasta vuoden 1403 jälkeen. Seurakunnan kirkko oli Pyhän Annan nimikko. Seurakuntaan kuulunut Brändö mainitaan kappelina vuodesta 1630 ja se erotettiin itsenäiseksi kirkkoherrakunnaksi 1864. Maakirjakylät Björkö, Enklinge, Kumlinge, Manskär, Prästgård, Seglinge, Yxskär Naapuriseurakunnat Brändö , Sottunga , Vårdö Papisto Kirkkoherra sai kruunun kymmenysjyviä Suomen kenraalikuvernöörin kreivi Per Brahen kirjellä 13.6.1653. Kirkkoherran vastikejyvät olivat alkuaan 32 tynnyriä ja myöhemmin 16 tynnyriä vuodesta 1661, joista kuninkaan käskykirjeissä 12.6.1613, 22.5.1634, 6.8.1661 ja 12.9.1698 sekä maaherran kirjeessä 20.10.1685. Vastikejyvät otettiin kruunulle 1722 mutta palautettiin kirkkoherralle kuninkaan kirjeellä 23.7.1734 ja muutettiin vakinaiseksi vastikkeeksi, mistä keisarin käskykirjeessä 2.5.1845. Keisarin käskykirjeellä 4.7.1812 kirkkoherra sai 11 tynnyriä 14 1/2 kappaa korvauksena vahingoista, joita seurakunta ja sen pappila kärsivät Suomen sodan aikana. Seurakuntalaisten rakennusvelvollisuudesta katselmusoikeuden pöytäkirjassa 10.9.1816. Kirkkoherrat 1523 Nils Olofsson 1548–1554 Johannes 1555–1579 Martinus Olai 1578–1582 Jacobus Petri 1590–1593 Johannes Andreae 1599–1603 Laurentius Johannis Crugerus 1605 Ericus Martini 1610 Ericus Martini 1613–1630 Magnus Andreae Schraderus 1631–1639 Zacharias Johannis Stachaeus 1642–1658 Andreas Nicolai Mansnerus 1659–1685 Paulus Sigfridi Iheronius 1686–1697 Nicolas Grubb 1697–1698 Isaacus Mansnerus 1699–1714 Carolus Törn 1719–1737 Bryniel Mansnerus 1737–1745 Anders Silvanus 1747–1775 Jakob Silvanus 1776–1793 Israel Wallin 1794–1812 Isak Höckert 1816–1844 Karl Gustaf Lundenius 1847–1864 Benjamin Sulin 1865–1894 Johan Fredrik Mannström 1898–1904 Konrad Edvard Vanne 1906–1909 Erik August Göransson 1910–1921 Jakob Ferdinand Manner 1922–1927 Tor Ossian Rafael Beckman 1929–1933 Karl Evald Snellman 1946–1951 Johan Ragnar Lillie Ylimääräiset papit 1746–1748 Anders Skarén , kirkkoherran viran armovuodensaarnaaja 1757 Isak Mansnerus , kirkkoherran apulainen 1788–1790 Jakob Anders Gylling , kirkkoherran apulainen, vt. kirkkoherra 1807–1809 Anders Dahl , kirkkoherran apulainen 1809–1811 Henrik Johan Holmberg , kirkkoherran apulainen 1812–1816 Daniel Ekvall , vt. kirkkoherra 1820–1821 Joel Robert Sveidel , kirkkoherran apulainen 1826–1828 Jakob Henrik Lundenius , kirkkoherran apulainen 1828–1830 Josef Heldán , kirkkoherran apulainen 1830–1833 Josef Fredrik Juvelius , kirkkoherran apulainen 1840–1841 Erik Eldén , kirkkoherran apulainen 1841 Lars Uno Sjöberg , kirkkoherran apulainen 1843–1847 Mauritz Hultman , kirkkoherran apulainen, sijaiskirkkoherra 1847–1850 Kristian Edvard Bergman , kirkkoherran apulainen 1852–1855 Gustaf Zakris Ramstadius , kirkkoherran apulainen 1855–1856 Erik Rautell , kirkkoherran apulainen 1857–1858 Fredrik Engelbrekt Chydenius , kirkkoherran apulainen 1860 Viktor August Konsin , kirkkoherran apulainen 1860 Anders Alexander Hartzell , kirkkoherran apulainen 1860 Karl Henrik Tervanen , kirkkoherran apulainen 1860 Erik Johan Liljestrand , kirkkoherran apulainen 1861–1862 Lars August Palonen , kirkkoherran apulainen 1862–1863 Gustaf Höglund , kirkkoherran apulainen 1863 Gustaf Vilhelm Vigelius , kirkkoherran apulainen 1863–1864 Heikki Zoliman Salonius , kirkkoherran apulainen 1864–1865 Karl Selim Fritjof Bergroth , vt. kirkkoherra 1894–1895 Gustaf Villehad Hermo , kirkkoherran apulainen, sijaiskirkkoherra 1895–1898 Emanuel Seppäläinen , sijaiskirkkoherra 1904 Herman Oskar Mäkelä , vt. kirkkoherra 1904–1905 Emil Albert Rudelius , välisaarnaaja 1909 Arnold Werner Lindfors, vt. kirkkoherra 1909–1910 Arno Sonck, vt. kirkkoherra 1933–1934 Birger Emil Selroos, vt. kirkkoherra 1934 Heinz Alfred Stude, vt. kirkkoherra 1935–1946 Johan Ragnar Lillie, vt. kirkkoherra Arkisto Kumlingen seurakunnan rippikirjat alkavat vuodesta 1776, tilikirjat vuodesta 1772 ja historiakirjat vuodesta 1653. Seurakunnan vanhinta arkistoa säilytetään Kansallisarkisto Helsingissä ja aineistokokonaisuus kattaa vuodet 1613–1946. Kansallisarkisto on digitoinut Kumlingen seurakunnan vanhimmat kirkonkirjat noin 1870-luvulle saakka ja aineisto on vapaasti tutkittavissa Astia-palvelussa. Kumlingen ja muiden Ahvenanmaan seurakuntien kirkonkirjat noin vuoteen 1885 on digitoinut ruotsalainen yritys ArkivDigital, joka tuottaa ja tarjoaa asiakkailleen historiallisia aineistoja verkossa. Linkit Kansallisarkisto: Astia Digihakemisto Suomen Sukututkimusseura: HisKi
- Kullaa
Perustettiin Ulvilan emäseurakunnan Kosken, Levanpellon ja Paluksen kylistä kappeliksi, kun kuningas päätti kappalaisen palkasta 10.9.1766. Seurakuntaan siirrettiin Ulvilasta majuri Berndt Johan Hastferin vuonna 1781 Kullaanjoen Solakoskelle perustama ja 1910-luvulla toimintansa lopettanut Fredriksforsin ruukki sekä Leinebergin tila keisarin käskykirjeellä 31.10.1887. Erotettiin Ulvilasta itsenäiseksi kirkkoherrakunnaksi 1901. Ero toteutui 1920, jolloin ensimmäinen kirkkoherra astui virkaansa. Kullaan kunta perustettiin 1869. Muut nimet Levanpelto, Kulla Maakirjaylät Ahmaus, Koski, Leineperi, Levanpelto (kirkonkylä), Palus, Saarijärvi Naapuriseurakunnat Kauvatsa , Kokemäki , Lavia , Nakkila , Noormarkku , Ulvila Papisto Kappalaisen palkasta Keisarilllisen senaatin päätökset 1.11.1816 ja 7.1.1867. Seurakunnan kirkonkokouksen päätös lukkari-urkurin palkkaamisesta vahvistettiin Keisarillisen senaatin kirkollisasian toimituskunnassa 16.7.1896. Ensimmäisen kirkkoherran vaalin toimitti Ulvilan kappalainen 30.12.1900. Kirkkoherrat 1920–1955 Juho Rafael Raine Kappalaiset 1768–1775 Karl Schäffer 1777–1780 Anders Liljelund 1780–1800 Georg Montén 1801–1836 Anders Nordblad 1838–1853 Lars Gustaf Morén 1857–1880 Nehemias Verin 1883–1900 Emanuel Törmälä 1902–1909 Frans Arthur Fröberg 1910–1914 J. K. Saarento 1914 Mauno Soini 1914–1917 A. Raatsi 1917–1920 J. Kangasvuo Ylimääräiset papit 1800–1802 Josef Pahlman , kappalaisen viran armovuodensaarnaaja 1814–1816 Gabriel Granlund , kappalaisen apulainen 1825–1826 Anders Helenius , kappalaisen apulainen 1827–1830 Karl Gustaf Salovius , kappalaisen apulainen 1830 Anders Helenius , kappalaisen apulainen 1832–1833 Erik Vilhelm Rangelius , kappalaisen apulainen 1833–1834 Erik Eldén , kappalaisen apulainen 1834–1835 Abraham Engblom , kappalaisen apulainen 1835–1838 Lars Gustaf Morén , kappalaisen apulainen, armovuodensaarnaaja 1853 Johan Granqvist , kappalaisen viran armovuodensaarnaaja 1853–1857 Nehemias Verin , armovuodensaarnaaja, vt. kappalainen 1880–1881 Jakob Juselius , vt. kappalainen 1881–1883 Emanuel Törmälä , vt. kappalainen 1900 August Tobias Vilenius , vt. kappalainen 1900–1902 Viktor Malakias Kaipio , vt. kappalainen 1909– Otto Erhard Ojanne, vt. kappalainen Arkisto Kullaan seurakunnan rippikirjat alkavat vuodesta 1768, tilikirjat vuodesta 1767 ja historiakirjat vuodesta 1767. Seurakunnan vanhinta arkistoa säilytetään Kansallisarkisto Turussa ja aineistokokonaisuus kattaa vuodet 1767–1948. Kansallisarkisto on digitoinut Kullaan seurakunnan vanhimmat kirkonkirjat noin 1860-luvulle saakka ja aineisto on vapaasti tutkittavissa Astia-palvelussa. Suomen Sukuhistoriallinen yhdistys (SSHY) on digitoinut seurakunnan nuorempia kirkonkirjoja. Alle 125 vuotta vanhojen aineistojen tutkiminen vaatii kirjautumisen yhdistyksen jäsensivuille. Linkit Kansallisarkisto: Astia Digihakemisto Suomen Sukututkimusseura: HisKi SSHY: Digiarkisto SSHY: Jäsensivut (vaatii kirjautumisen)
- Kuhmalahti
Perustettiin Kangasalan emäseurakunnan kappeliksi noin 1640. Siirrettiin kappelina kuuluvaksi Sahalahden emäseurakuntaan yhdessä Vehkajärven rukoushuonekunnan kanssa Keisarillisen senaatin päätöksellä 26.3.1896. Tällöin Kuhmalahden Haapasaaren ja Noksioisten kylät liitettiin myös kuuluvaksi Sahalahteen. Päätöksen oli tarkoitus astua voimaan 1.5.1910. Erotettiin kuitenkin Sahalahdesta itsenäiseksi kirkkoherrakunnaksi 1901 ja ensimmäinen kirkkoherra astui virkaansa 1911. Kuhmalahden kunta perustettiin 1865 ja liitettiin Kangasalan kuntaan 2011. Seurakunnan todennäköisesti ensimmäinen kirkko oli rakennettu puusta 1780. Kirkko oli yksilaivainen, ison tuvan kaltainen rakennus. Kirkko purettiin 1848, jolloin kellotapuli jäi paikalleen. Uusi ja nykyinen kirkko rakennettiin arkkitehti Ernst Lohrmannin piirusten mukaan 1846. Muut nimet Kuhmalaks, Kuhmalax, Pento Maakirjakylät Haapasaari, Isopento, Järvenpää, Kivisalmi, Pajula (Pajulahti), Pohja (Kuhmalaks), Rautio, Tervaniemi, Vehkajärvi, Vehkapuntari, Vähäpento Naapuriseurakunnat Eräjärvi , Kangasala , Kuhmoinen , Luopioinen , Längelmäki , Padasjoki , Sahalahti Papisto Paunulan autiotila määrättiin kappalaisen virkataloksi Suomen kenraalikuvernöörin kreivi Per Brahen kirjeellä 6.9.1651. Kappalaisen palkan ollessa vähäinen, määrättiin keisarillisella käskykirjeellä 28.11.1861, että virka olisi avoinna kunnes palkkaa korotettaisiin. Tämä tapahtui päätöksellä 27.3.1893. Kirkkoherrat 1911–1930 Knut Fabian Saarenmaa 1933–1950 Paavo Julius Viljanen Kappalaiset 1640–1688 Jakob Eschilli 1689–1697 Sigfrid Neppius 1698–1729 Henric Sterenius 1730–1750 Johan Sterenius 1751–1779 Adolf Adde 1779–1789 Gustaf Rancken 1790–1821 Johan Reinhold Wialén 1822–1833 Johan Henrik Nordlund 1834–1844 Johan Fredrik Fleege 1845–1856 Gustaf Molin 1857–1860 Johan Salenius 1896–1900 Henrik Fabian Kärki 1901–1903 Sulo Oskar Ludvig Schöneman , virka lakkautettiin Ylimääräiset papit 1729–1730 Johan Sterenius , kappalaisen viran armovuodensaarnaaja 1789–1790 Johan Reinhold Wialén , vt. kappalainen 1821–1822 Josef Pahlman , välisaarnaaja 1833–1834 Johan Fredrik Fleege , välisaarnaaja 1841–1845 Karl Johan Lindholm , kappalaisen sijainen, välisaarnaaja 1856–1857 Vilhelm Adolf Skogström , välisaarnaaja 1860–1862 Sven Emil Krook , välisaarnaaja 1862–1866 Karl Johan Idman , vt. kappalainen 1866–1871 Henrik Fritjof Boisman , vt. kappalainen 1871–1873 Arvid Lundén , vt. kappalainen 1873–1879 Axel Amandus Achander , vt. kappalainen 1879–1886 Paul Otto Leivo , vt. kappalainen 1886–1891 Johan Särkkä 1890–1892 Viktor Salminen , vt. kappalainen, myös Eräjärvellä 1891 August Alfred Simola , vt. kappalainen 1892–1896 Henrik Fabian Kärki , vt. kappalainen 1893 Karl Konstantin Aalto , vt. kappalainen 1900–1901 Juho Henrik Pulkki , vt. kappalainen 1903– Juho Henrik Pulkki , vt. kappalainen 1930 Niilo Hakalehto, hiippakunta–apulainen –1933 Paavo Julius Viljanen, vt. kirkkoherra 1946–1947 Arvo Laajarinne, virkavapaudensaarnaaja 1950–1951 Kalle Kustaa Nuutti Urponen, välivuodensaarnaaja Arkisto Kuhmalahden seurakunnan rippikirjat alkavat vuodesta 1735, tilikirjat vuodesta 1714 ja historiakirjat vuodesta 1698. Seurakunnan vanhinta arkistoa säilytetään Kansallisarkisto Hämeenlinnassa ja aineistokokonaisuus kattaa vuodet 1684–1950. Kansallisarkisto on digitoinut Kuhmalahden seurakunnan vanhimmat kirkonkirjat noin 1870-luvulle saakka ja aineisto on vapaasti tutkittavissa Astia-palvelussa. Suomen Sukuhistoriallinen yhdistys (SSHY) on digitoinut seurakunnan nuorempia kirkonkirjoja. Alle 125 vuotta vanhojen aineistojen tutkiminen vaatii kirjautumisen yhdistyksen jäsensivuille. Linkit Kansallisarkisto: Astia Digihakemisto Suomen Sukututkimusseura: HisKi SSHY: Digiarkisto SSHY: Jäsensivut (vaatii kirjautumisen)
- Kuhmo
Perustettiin Sotkamon emäseurakunnan kappeliksi 13.11.1753, jolloin Kuhmoniemen seudun asukkaat saivat kuninkaalta luvan rakentaa itselleen kirkon Korpisalmen kylään ja Sotkamon toinen kappalainen määrättiin muuttamaan sinne. Kirkko ja kellotapuli paloivat tuhopoltossa 22.5.1804. Sotkamon kirkkoherra velvoitettiin palkkaamaan apulainen seurakuntaan keisarillisella käskykirjeellä 15.12.1841, jolloin annettiin myös kieltävä vastaus anomukseen perustaa Kuhmoniemelle kappeliseurakunta. Erotettiin Sotkamosta itsenäiseksi kirkkoherrakunnaksi keisarillisella käskykirjeellä 1.10.1856, jolloin seurakunta tuli kirkkoherran ja pitäjänapulaisen hoidettavaksi. Ensimmäinen kirkkoherra astui virkaansa 1876. Seurakunta määrättiin konsistoriaaliseksi käskykirjeellä 24.11.1856. Seurakuntaan liitettiin Nurmekseen kuulunut Jonkeran kylä 1882. Kuhmoniemen kunta perustettiin 1865 ja muodostettiin kaupungiksi 1986. Seurakunnan ja kunnan nimi lyhennettiin virallisesti Kuhmoksi 1936. Seurakuntaan kuuluneen Lentiiran kylän asukkaat saivat luvan rakentaa luvatta aloittamansa rukoushuoneen valmiiksi hallitsevan konsistorin päätöksellä 18.12.1812 mutta heidän anomukseensa saada oma pappi ei suostuttu. Muut nimet Kuhmoniemi Maakirjakylät Iivantiira, Jonkeri, Juttua, Katerma, Korpisalmi, Kuumu, Lammasperä, Lentiira, Lentua, Niva, Saunajärvi, Timoniemi, Vartius, Wepsä, Wieksi, Wiiksimo Naapuriseurakunnat Hyrynsalmi , Nurmes , Pielisjärvi , Ristijärvi , Sotkamo , Suomussalmi Papisto Sotkamon kappalaisen virkatalo Riikola vaihdettiin Ikolaan kuninkaan kirjeellä 4.3.1756. Kappalaisen saatavista tehtiin 5.8.1794 suostumus, joka ei kuitenkaan saanut kuninkaan vahvistusta. Keisarillinen senaatti antoi kirkkoherran palkasta päätöksen 30.10.1879 ja pitäjänapulaisen palkasta 10.9.1858. Kirkkoherrat 1871–1881 Karl Elis Roos 1882–1884 Karl Heinemann 1885– Karl Alexander Pfaler Kappalaiset –1689 Andreas Erici Cajanus 1690–1714 Isaacus Sinius 1714–1744 Josephus Ahllund senior 1745–1761 Josephus Ahllund junior 1762–1775 Johan Stubbe 1777–1791 Jakob Strömmer 1793–1805 Jakob Frosterus 1806–1812 Simon Johan Castrén 1814–1846 Jonas Gustaf Högman 1849–1859 Anders Nils Holmström , virka lakkautettiin Apupapit ja armovuodensaarnaajat 1846–1849 Karl Fredrik Staudinger 1898–1905 Albert Räty , vt. pitäjänapulaisen apulainen ja armovuodensaarnaaja Ylimääräiset papit 1740–1745 Josephus Ahllund junior, kappalaisen apulainen 1765–1777 Jakob Strömmer kappalaisen apulainen 1780–1782 Gabriel Matthias Lescelius , kappalaisen apulainen 1791 Johan Nyssén , kappalaisen apulainen 1791–1793 Jakob Frosterus , vt. kappalainen 1810–1814 Jonas Gustaf Högman , kappalaisen sijainen 1834–1844 Gustaf Fredrik Högman , kappalaisen apulainen 1844–1851 Jakob Arvid Frosterus , kirkkoherran apulainen 1845–1846 Johan Gabriel Lagus , kappalaisen apulainen 1851–1858 Johan Henrik Ervast , kirkkoherran apulainen 1858–1859 Oskar Elis Pettersson , kirkkoherran apulainen 1859–1860 Karl Jakob Keckman , välisaarnaaja 1865 Mikael Adolf Pelkonen , vt. pitäjänapulainen 1867 Nils August Berghäll , vt. kirkkoherra 1869–1871 Aron Johan Rytkönen , vt. kirkkoherra ja vt. pitäjänapulainen 1881–1882 Johan Efraim Snellman , vt. kirkkoherra 1884–1885 Aukusti Mömmö , vt. kirkkoherra 1893–1896 Pekka Karhu , pitäjänapulaisen apulainen 1896–1898 Iisakki Puustinen , pitäjänapulaisen apulainen Pitäjänapulaiset 1860–1869 Johan Viktor Johnsson 1874–1904 August Holmström 1905 Pekka Leskinen , ensin vt. pitäjänapulainen Arkisto Kuhmon seurakunnan rippikirjat alkavat vuodesta 1772, tilikirjat vuodesta 1746 ja historiakirjat syntyneiden osalta vuodesta 1757, vihittyjen osalta vuodesta 1759 ja haudattujen osalta vuodesta 1752. Seurakunnan vanhinta arkistoa säilytetään Kansallisarkisto Oulussa ja aineistokokonaisuus kattaa vuodet 1746–1957. Seurakunnan pappila paloi helluntaiaikaan 1807, jolloin tuhoutuivat rippikirjat vuosilta 1753–1771. Pappilan pienempi asuinrakennus paloi perustuksiaan myöten 30.5.1883, jolloin osa arkistosta tuhoutui. Kansallisarkisto on digitoinut Kuhmon seurakunnan vanhimmat kirkonkirjat noin 1860-luvulle saakka ja aineisto on vapaasti tutkittavissa Astia-palvelussa. Suomen Sukuhistoriallinen yhdistys (SSHY) on digitoinut seurakunnan nuorempia kirkonkirjoja. Alle 125 vuotta vanhojen aineistojen tutkiminen vaatii kirjautumisen yhdistyksen jäsensivuille. Linkit Kansallisarkisto: Astia Digihakemisto Suomen Sukututkimusseura: HisKi SSHY: Digiarkisto SSHY: Jäsensivut (vaatii kirjautumisen)






