Perustettiin Valkjärven emäseurakunnan rukoushuonekunnaksi, kun Uudenkylän ja Päiväkiven kylien asukkaat rakensivat itselleen oman kirkkorakennuksen 1905. Erotettiin Valkjärvestä itsenäiseksi kirkkoherrakunnaksi 1912 mutta ero toteutui lopullisesti vasta ensimmäisen kirkkoherran astuttua virkaansa 1932. Seurakuntaan liitettiin Sakkolan Kuninkaanristin, Noisniemen ja Räihärannan kylät 1921. Seurakunnan osia liitettiin perustettuun Vuokselan kirkkoherrakuntaan 1925. Vuokselan kunta perustettiin 1917.
Vuokselan kunta luovutettiin kokonaisuudessaan Neuvostoliitolle 19.9.1944 solmitun välirauhansopimuksen mukaan ja kunnan toiminta lakkasi vuoden 1948 kuluessa Suomen eduskunnan säätämän lain mukaisesti (Suomen asetuskokoelma 486/1948). Vuokselan seurakunta lakkautettiin ja kaikkien luovutettujen alueiden seurakuntien toiminta päättyi 31.12.1949. Tämän jälkeen näiden siirtoseurakuntien luterilaiset jäsenet kirjattiin asuinpaikkakuntansa seurakunnan kirkonkirjoihin. Vuoden 1945 maanhankintalain mukaisen sijoitussuunnitelman mukaan Vuokselan asukkaat sijoitettiin Renkoon, Tammelaan, Tyrvännölle, Hattulaan ja Kalvolaan.
Maakirjakylät
Kuninkaanristi, Noisniemi, Päiväkivi, Räihäranta (Takaranta), Uusikylä
Naapuriseurakunnat
Papisto
Kirkkoherrat
1913–1914 Antero Juhana Räty, vt. kirkkoherra
1914, 1928 K. A. Viika (Vikman)
1914–1918 Johannes Valkama, vt. kirkkoherra
1918 Yrjö Puolanne, vt. kirkkoherra
1918–1920 Paavo Ismael Salo, vt. kirkkoherra
1920–1921 Kalle Vilhelm Keituri, vt. kirkkoherra
1921 S. Leskinen, vt. kirkkoherra
1921–1922 Vihtori Heinikainen, vt. kirkkoherra
1922–1926 Lauri Henrik Taskinen, vt. kirkkoherra
1926–1927 Sem Johannes Wahl, vt. kirkkoherra
1927–1928 Lauri Hyvärinen, vt. kirkkoherra
1928 Niilo Syvänne, vt. kirkkoherra
1928–1929, 1932 J. O. Markkola, vt. kirkkoherra
1929–1930 Aarne Kalliala, vt. kirkkoherra
1931 T. J. Vauramo, vt. kirkkoherra
1931 Otto Lakka, vt. kirkkoherra
1931 Topi Vapalahti, vt. kirkkoherra
1932–1936 Lauri Henrik Taskinen
1936–1946 Antti E. Haikarinen
1939 K. Veijola, vs. kirkkoherra
1940 Teppo Varis, vs. kirkkoherra
1944 J. E. Nakari, vs. kirkkoherra
1947–1949 V. A. Juutinen, vt. kirkkoherra
Arkisto
Vuokselan seurakunnan rippikirjat alkavat vuodesta 1914, tilikirjat vuodesta 1924 ja historiakirjat vuodesta 1913. Seurakunnan vanhinta arkistoa säilytetään Kansallisarkisto Mikkelissä ja aineistokokonaisuus kattaa vuodet 1909–1969.
Seurakunnan kaikki tilikirjat vuoteen 1924 asti paloivat seurakunnan kirkonisännöitsijän Arvid Turkin asuinrakennuksen palossa 4.2.1925.
Seurakunnan lakkauttamisen jälkeen sen arkisto siirrettiin evankelis-luterilaisen kirkon keskushallinnon alaiseen Lakkautettujen seurakuntien keskusarkistoon (LSKA), jossa asiakirjoihin tehtiin merkintöjä vuoteen 1990. LSKA liitettiin Mikkelin maakunta-arkistoon 1990.
Kansallisarkisto on digitoinut Vuokselan seurakunnan kaikki kirkonkirjat. Yli 100 vuotta vanha aineisto on vapaasti tutkittavissa Astia-palvelussa. 100 vuotta nuoremmat aineistot ovat käytettävissä kaikissa Kansallisarkiston tutkijasaleissa ja niiden käyttäminen edellyttää käyttöluvan hakemista.