Alkuaan Vehkalahden emäseurahuonekunta, joka mainitaan jo 1693. Seurakunnan kirkkoa ryöstettiin isonvihan aikana. Ensimmäisen kirkon sanotaan olleen yli sata vuotta vanha, kun toinen kirkko vihittiin käyttöön 1737, joskin kirjallisuudessa esitetyn epävarman tiedon mukaan Lorentz Creutzin leski Elsa Duval olisi rakennuttanut seurakunnan ensimmäisen kirkon Annikkalan eli Sippolan kartanoon, jossa toimi rautaruukki 1691–1705. Muodostettiin kappeliseurakunnaksi tuomiokapitulin päätöksellä 7.12.1823, mutta ensimmäinen kappalainen astui virkaansa vasta 1844, minkä vuoksi sovittiin ylimääräisen papin palkkaamisesta 3.6.1832. Erotettii Vehkalahdesta itsenäiseksi kirkkoherrakunnaksi keisarin käskykirjeellä 25.3.1861. Uusi punatiilinen kirkko valmistui Sippolan kirkonkylään 1875. Uuden palkkausjärjestyksen mukaan Vehkalahden Haapalan ja Saaranmaan kylät siirrettiin kuuluvaksi Sippolaan. Sippolan kunta liitettiin Anjalan kuntaan 1975, jolloin muodostui Anjalankosken kunta.
Kylät
Enäjärvi, Haapala, Hirvelä, Kaipiainen (Rautjärvi), Liikkala, Mämmälä, Saaramaa, Sippola (kirkonkylä), Viiala
Naapuriseurakunnat
Papisto
Sakin kruununtila määrättiin virkataloksi keisarillisen senaatin päätöksellä 3.4.1840. Kirkkoherran palkasta keisarillisen senaatin päätös 25.3.1861. Maakauppiaitten kirkollisista maksuista keisarillisen senaatin päätös 8.12.1870 ja teollisuuslaitosten maksuista 5.3.1874.
Kirkkoherrat
1887–1901 Aron Johan Rytkönen
1902–1914 Artur Olivier Vuorimaa (Blomberg)
1915– Pekka Hyttinen, vt. kirkkoherra
1916–1921 Emil Alfred Sarasto
1922–1933 Pekka Hyttinen
1935–1962 Akseli Paavali Kangasvuo
Kappalainen
1844–1865 Jonas Justén, virka lakkautettiin
1912–1922 Pekka Hyttinen
1923–1935 Akseli Paavali Kangasvuo
Saarnaajat
1782–1788 Samuel Orrström
1824–1831 Johan Tengén
1831–1832 Johan Adolf Järnefelt
1832–1841 Karl Clayhills, virka lakkautettiin
Ylimääräiset papit
1865–1867 Alexander Vilhelm Forstadius, vt. kappalainen
1867–1879 Karl Filip Rönnholm, vt. kappalainen
1900–1904 Vilho Kyyrö, virallinen apulainen, vt. kirkkoherra
1903 Adolf Julius Lindberg, vt. kirkkoherra, armovuodensaarnaaja
1904–1905 Henrik Johan Helin, kirkkoherran apulainen
1905 Iisakki Katajamaa, kirkkoherran apulainen, vt. kirkkoherra
1906–1908 Kaarlo Henrik Hakanen, kirkkoherran apulainen, vt. kirkkoherra
1908 Eino Immanuel Valanne, kirkkoherran apulainen, vt. kirkkoherra
1909– Juho Fredrik Kangasvuo, kirkkoherran apulainen, vt. kirkkoherra
Arkisto
Sippolan seurakunnan rippikirjat alkavat vuodesta 1779, tilikirjat vuodesta 1763 ja historiakirjat vuodesta 1832. Seurakunnan vanhinta arkistoa säilytetään Kansallisarkisto Mikkeli ja aineistokokonaisuus kattaa vuodet 1763–1932.
Seurakuntaa koskevat vanhimmat kirkonkirjat tuhoutuivat Vehkalahden kirkon palossa 18.8.1821 ja omat historiakirjat alkavat 1832.
Kansallisarkisto on digitoinut Sippolan seurakunnan vanhimmat kirkonkirjat noin 1860-luvulle saakka ja aineisto on vapaasti tutkittavissa Astia-palvelussa. Suomen Sukuhistoriallinen yhdistys (SSHY) on digitoinut seurakunnan nuorempia kirkonkirjoja. Alle 125 vuotta vanhojen aineistojen tutkiminen vaatii kirjautumisen yhdistyksen jäsensivuille.
Comentários