Perustettiin Jaakkiman emäseurakunnan osista itsenäiseksi kirkkoherrakunnaksi 1922. Seurakunnan kirkkoa varten tilattiin piirustukset arkkitehti Erkki Väänäseltä, joka kuitenkin kuoli ennen piirustusten valmistumista. Väänäsen vaimo, arkkitehti Elsa Arokallio-Väänänen teki piirustukset valmiiksi ja toimitti ne tilaajalle 1924. Rahoitusvaikeuksien takia kirkkoa päästiin rakentamaan kuitenkin vasta 1930-luvun alussa. Seurakunta lakkautettiin 1949. Lumivaaralaiset olivat talvisodan aikana Peräpohjolassa, Kemijoen varrella Torniosta Simoon ja Karunkiin. Sittemmin heidät sijoitettiin Alavuden ja Virtojen ympäristöön. Lumivaaran kunta perustettiin 1923.
Lumivaaran kunta luovutettiin kokonaisuudessaan Neuvostoliitolle 19.9.1944 solmitun välirauhansopimuksen mukaan ja kunnan toiminta loppui vuoden 1948 kuluessa Suomen eduskunnan säätämän lain mukaisesti (Suomen asetuskokoelma 486/1948). Lumivaaran seurakunta lakkautettiin ja kaikkien luovutettujen alueiden seurakuntien toiminta päättyi 31.12.1949. Tämän jälkeen näiden siirtoseurakuntien luterilaiset jäsenet kirjattiin asuinpaikkakuntansa seurakunnan kirkonkirjoihin. Vuoden 1945 maanhankintalain mukaisen sijoitussuunnitelman mukaan Lumivaaran asukkaat sijoitettiin Töysään, Alavudelle, Keuruulle, Virroille, Ähtäriin, Multialle, Peräseinäjoelle, Pihlajavedelle, Pohjaslahdelle ja Jalasjärvelle.
Maakirjakylät
Harvio, Huhtervu, Ihalanoja, Kalksalo, Kesvalahti, Kostamojärvi, Kuhkaa, Kumola, Oinaanvaara, Tervajärvi
Naapuriseurakunnat
Arkisto
Lumivaaran seurakunnan rippi- ja historiakirjat alkavat vuodesta 1922. Seurakunnan vanhinta arkistoa säilytetään Kansallisarkisto Mikkelissä ja aineistokokonaisuus kattaa vuodet 1921–1950.
Seurakunnan lakkauttamisen jälkeen sen arkisto siirrettiin evankelis-luterilaisen kirkon keskushallinnon alaiseen Lakkautettujen seurakuntien keskusarkistoon (LSKA), jossa asiakirjoihin tehtiin merkintöjä vuoteen 1990. LSKA liitettiin Mikkelin maakunta-arkistoon 1990.
Kansallisarkisto on digitoinut Lumivaaran seurakunnan kaikki kirkonkirjat. Yli 100 vuotta vanha aineisto on vapaasti tutkittavissa Astia-palvelussa. 100 vuotta nuoremmat aineistot ovat käytettävissä kaikissa Kansallisarkiston tutkijasaleissa ja niiden käyttäminen edellyttää käyttöluvan hakemista.