Suomenlahden suurin ulkosaari, joka kuului alkuaan Vehkalahden emäseurakuntaan. Isonvihan jälkeen Suomenlahden saaret, Suursaari, Tytäsaari, Lavansaari ja Seitskari, tulivat kuulumaan Viipurin emäseurakuntaan ja Kakin kappalainen ja Koiviston papisto velvoitettiin pitämään saarelaisille jumalanpalveluksia ja olemaan heille avuksi muissa sielunhoidollisissa tehtävissä. Keisarillisen oikeuskollegion päätöksen 23.5.1763 mukaan tuli Kakin kappalaisen yksin hoitaa kaikkia ulkosaaria, Koivistoon kuuluvaksi liitettyä Seitskaria lukuun ottamatta, ja kappalisen virkanimenski annettiin Lavansaaren, Tytärsaaren ja Suursaaren pastori (Pastor insularum Lavansaari, Tytters et Hogland). Suursaarelle rakennettiin uusi kirkko, jota varten kannettiin kolehti kaikissa Venäjän keisarikunnan luterilaisissa seurakunnissa 1767. Seuraava kirkko rakennettiin kellotorneineen 1891 ja molemmat katettiin 1896. Suursaari ja Tytärsaari liitettiin kuuluvaksi Kymin pitäjään keisarin kirjeellä 17.1.1817. Suursaarta ja Tytärsaarta varten asetettiin oma saarnaaja keisarin käskykirjeellä 10.11.1838, jolloin ne tulivat muodostamaan oman saarnahuonekunnan. Tytärsaari erotettiin Suursaaresta itsenäiseksi kirkkoherrakunnaksi 1899.
Suursaaren kunta luovutettiin kokonaisuudessaan Neuvostoliitolle 19.9.1944 solmitun välirauhansopimuksen mukaan ja kunnan toiminta loppui vuoden 1948 kuluessa Suomen eduskunnan säätämän lain mukaisesti (Suomen asetuskokoelma 486/1948). Suursaaren seurakunta lakkautettiin ja kaikkien luovutettujen alueiden seurakuntien toiminta päättyi 31.12.1949, jonka jälkeen niin sanottujen siirtoseurakuntien luterilaiset jäsenet kirjattiin asuinpaikkakuntansa seurakunnan kirkonkirjoihin. Suomenlahden ulkosaarien asukkaat evakuoitiin Viipurin lääninhallituksen määräyksellä 10.10.1939, jonka jälkeen suursaarelaiset eivät palanneet enää saarelleen. Vuoden 1945 maanhankintalain mukaisen sijoitussuunnitelman mukaan Suursaaren asukkaat sijoitettiin Pyhtäälle.
Muut nimet
Hogland, Korkeasaari
Kylät
Kiiskinkylä, Suurkylä
Papisto
Saarnaajan palkasta tehtiin suostumus pitäjänkokouksessa 17.12.1837 ja 17.3.1830. Maakauppiaitten velvollisuudesta ottaa osaa kirkon rakentamiseen ja papin palkaamiseen keisarillisen senaatin päätös 8.12.1870. Saarnaajan virkatalolla ei ollut muuta maata kuin kartanotontti 1800-luvun lopulla ja saarnaajalla oli laidun yhteisellä laitumella.
Saarnaajat
1841–1845 Karl Hellén
1846–1854 Per Mauritz Forsblom
1856–1858 Edvard Mennander
1859–1867 Alfred Sillfors
1868–1882 Otto Gabriel Gardberg
1886–1888 Matias Takala
1891–1906 Herman Tavast
1909– Antti Hälvä
Ylimääräiset papit
1845–1846 Karl Mauritz Lagerstam, vt. saarnaaja
1854–1856 Nils Gabriel Savenius, vt. saarnaaja
1858–1859 Alfred Sillfors, vt. saarnaaja
1868 Otto Gabriel Gardberg, vt. saarnaaja
1882–1884 Paavo Pitkänen, vt. saarnaaja
1884–1886 Matias Takala, vt. saarnaaja
1888–1891 Herman Tavast, vt. saarnaaja
1906 Johan Arthur Ahlstén, vt. saarnaaja
1906 Verneri Arthur Varpelaide, vt. saarnaaja
1907–1909 Kaarlo Reetrikki Sorri, vt. saarnaaja
1909 Antti Hälvä, vt. saarnaaja
Arkisto
Suursaaren seurakunnan rippikirjat alkavat vuodesta 1745 ja historiakirjat vuodesta 1749. Seurakunnan vanhinta arkistoa säilytetään Kansallisarkisto Mikkelissä ja aineistokokonaisuus kattaa vuodet 1745–1949.
Seurakunnan lakkauttamisen jälkeen sen arkisto siirrettiin evankelis-luterilaisen kirkon keskushallinnon alaiseen Lakkautettujen seurakuntien keskusarkistoon (LSKA), jossa asiakirjoihin tehtiin merkintöjä vuoteen 1990. LSKA liitettiin Mikkelin maakunta-arkistoon 1990.
Kansallisarkisto on digitoinut Suursaaren seurakunnan kaikki kirkonkirjat. Yli 100 vuotta vanha aineisto on vapaasti tutkittavissa Astia-palvelussa. 100 vuotta nuoremmat aineistot ovat käytettävissä kaikissa Kansallisarkiston tutkijasaleissa ja niiden käyttäminen edellyttää käyttöluvan hakemista.