top of page
Seurakuntatietokanta_edited_edited.jpg

Pitkäranta

Päivitetty: 26. syysk.


Pitkärannan kylä mainitaan jo 1500. Pitkärannan vaski- eli kuparivarannoista tehtiin kokeita jo 1772 ja Pitkärannan vaskitehdas perustettiin ensimmäisen kerran 1813. Tehdas oli lakkautettuna vuodesta 1818 pidemmän aikaa kunnes vasken- ja tinanjalostuslaitos perustettiin uudelleen. Tehdasseurakunta perustettiin, kun tuomiokapituli määräsi tänne Keisarillisen senaatin luvalla 20.11.1889 oman tehtaansaarnaajan. Saarnaaja luki virkavuosia ja nautti palkkaa tehtaan isännöitsijältä 2 500 markkaa, opettamisvelvollisuudesta kansakoulussa (neljä tuntia viikossa saksaksi) 1 000 markkaa sekä vapaan asunnon, mistä tuomiokapitulin pöytäkirjassa 19.12.1889.


Aiemmin Impilahden papisto oli pitänyt yhteisessä kansakoulu- ja kirkkosalissa jumalanpalveluksia joka toinen pyhä tehtaan väelle, josta tuolloin noin 2 000 oli luterilaisia. Tehtaansaarnaaja piti myöhemmin kahdesti kuukaudessa saksankielisen, kaksi kertaa ruotsinkielisen ja joka pyhä suomenkielisen jumalanpalveluksen. Tämän lisäksi Impilahden papisto piti jumalanpalveluksen kaksi kertaa vuodessa. Tehdasseurakunnalla oli 1900-luvun alussa tavoitteena oman luterilaisen kirkon rakentaminen ja saarnahuonekunnan perustaminen mutta talvisotaan mennessä kirkkoa ei oltu rakennettu. Tehtaansaarnaajan virka oli lakkautettuna vuoteen 1923, kunnes opetusministeriö myönsi määrärahan papin palkkaamiseksi.


 

Papisto


Saarnaajat

1889–1893 Karl Gustaf Olsoni

1904–1923 Impilahden papisto

1924–1937 Väinö Mutru

1937–1939 Jouko Karanko



Hae

bottom of page